Kolumnit

Kolumni: Kaamea lumiraivo ja oikeassa olemisen pakko

Kuva: Pekka Rautiainen

Lähdin tässä eräänä iltana kävellen kauppaan, kun kissat mourusivat ruokaa, eikä leipääkään ollut. Eläköön elämän kaikkinainen tavanomaisuus.

Matkaa on suuntaansa juuri sopivasti eli noin puolitoista kilometriä.

Päivän pihassa lumikerroksen alla seisonut dieselauto olisi vaatinut sähkölämmitystä. Polkupyöräkin oli sen verran visusti lukkojen takana, että olin sujuvammin kaupalla kävellen kuin fillarilla.

Tulomatkalla juhlistin omaa yksityistä juhlahetkeäni nauttimalla pussikaljana yhden alkoholittoman oluen. Aahhh.

Kevyellä hyötyliikunnallani ei ole kauhean isoa vaikutusta maailman pelastumiseen, mutta sanomattoman hyvä olo siitä tuli. Kävely on ihan parasta.

Ei tarvinnut tunkea kovalla (= itse aiheutetulla) kiireellä 10-tielle siitä usein luetun uutisen mukaan muka kauhean vaarallisesta Ruununmyllyn risteyksestä (HäSa 17.1.).

Risteys on suurimman osan vuorokaudesta hyvin hiljainen, eikä siihen mitään liikennevaloja tarvita. Valtatielle pääsee täysin turvallisesti, kun vaan jaksaa pysähtyä stop-merkin taakse ja toisinaan hetken odottaa. Vielä jos kääntyjätkin muistaisivat käyttää hyvissä ajoin vilkkua, myös muualla. Miten se voi olla niin vaikeaa?

Ihastuttavaan pikkukaupunkiimme saadaan ilmeisesti jälleen yhdet liikennevalot, jotka näyttävät punaista yön pimeydessä kaikkein yksinäisimmällekin kulkijalle.

Rakentakaa vaan ne valonne valtion rahoilla ja olkaa ihan rauhassa – väärässä. Minä kävelen sitten ihailemaan tyhjässä risteyksessä vilkkuvaa keltaista.

Lunta on sadellut juuri sopivasti ajankohtaan nähden. Paikasta toiseen on päässyt siitä huolimatta, että katujen höyläyksessä on ollut runsaasti toivomisen varaa.

Mikä ihmeen pakko se on aina päästä kotoa pois? Ei se maailma sieltä mihinkään katoa, jos itse kukin jonakin päivänä jää “lumen saartamaksi”.

Jos lumi on ongelma, niin ainakin tämä kiusankappale on kohtalaisen helposti kolattavissa sivuun. Sekin käy liikunnasta.

Auraus on tietenkin vakava turvallisuustekijä, mutta huonoa tienpitoakin vaarallisempaa on ratin takana iskevä lumiraivo ja sokea oikeassa olemisen pakko. Ei se risteys tai se lumi, vaan me autoilijat.

Saatan olla jälleen kerran (lumi)sokea ja iloisesti väärässä, mutta niin olemme onneksi toisinaan me kaikki.