Kolumnit

Kolumni: Mielikuvat jylläävät digikeskustelussa

Vähän perusteellisemman siivouksen yhteydessä entisestä lastenhuoneesta sängyn alta löytyi iso laatikko.

Se oli täynnä nyt jo aikuisten lasten alakoulun aikaisia koulukirjoja ja vihkoja. Kun kaikkea ei voi säästää ja säilyttää, vietin illan repien kirjoista kansia ja täytin monta paperinkeräyskassia rikotuilla kirjoilla ja vihkoilla.

Siinä repiessä kokretisoitui koulujen ns. digiloikan toivottavasti ei ainoa, mutta ilmeinen hyvä puoli. Sähköisestä oppimateriaalista ei jää hävitettävää vuosien päähän.

Toisaalta myös digiloikan ongelma konkretisoituu samaan asiaan: oikea, kädessä pidettävä kirja säilyy sen jälkeen, kun sähköisen materiaalin lisenssit menevät umpeen. Siihen voi palata ja asioita voi kerrata pitkänkin ajan kuluttua.

Viimeksi juuri viime viikolla kaksi työkaveria tuskaili kirjattomien lapsukaistensa läksyjen kuulustelun ja kokeisiin valmistautumien hankaluutta.

Kun kirjoja ei säästösyistä ole hankittu kouluun tarpeeksi, asioita kerrataan vihkoista ja tai ehkä vain kirjasta otetuista kännykkäkuvista. Hahmota siinä sitten asiakokonaisuuksia!

Kolmas työkaveri teki urotyön, ja vietti lehtijuttua varten päivän pohjia myöten uudistetussa digikoulussa eli Tuomelan koulussa (HäSa 2.12.2018).

Jutusta sai aika paljon lohdullisemman kuvan esimerkiksi sekä sähköisen oppimateriaalin hyödyntämisestä että avoimesta oppimisympäristöstä, kuin pelkkien kuulopuheiden perusteella.

Yleinen käsitys luokattomasta digikoulusta tuntuu olevan, että myös opetus on luokatonta ja oppilaat riehuvat tai touhuavat muuten vain omiaan nenä kiinni tabletissa tai kännykässä.

Siirtymävaiheet ovat aina vaikeita, myös siirryttäessä uudenlaiseen oppimisympäristöön ja sähköisiin kirjoihin. Tuomelassa oli huomattu, että uuteen oppii ja tottuu.

Esimerkiksi työrauha on parantunut muutamassa vuodessa selvästi, kun oppilaat ovat oppineet järjestämään sitä itselleen. Se lohduttaa myös avokonttorissa tietokoneen ääressä päivänsä viettävää aikuista.

Ehkä meidän kansakoulun käyneidenkin on syytä uskoa, että niin kirja kuin tablettikin ovat vain oppimisen välineitä, ja tärkein työ tehdään yhä ihmisten kesken.

Tuoreimpia artikkeleita