Kolumnit

Kolumni: Ruotsi ei ole ihan kaikessa meitä edellä

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Asiantuntijoiden mukaan Ruotsi on meitä suurin piirtein pari vuotta edellä kaikessa. Aika monessa varmasti onkin, mutta tuskin ihan kaikessa.

Meillä on paljon yhteistä historiaa, mutta on myös eroja. Sisällissodastamme on kulunut reilut 100 vuotta. Ruotsilla ei ole ollut konflikteja yli 200 vuoteen. Silti he ovat ajatuksissaan yhä pohjoinen suurvalta.

Ilman talvisodan yhteistä kokemusta eivät sisällissodan arvet olisi arpeutuneet yhtä nopeasti.

Politiikassa meillä on perinne ottaa äärilaidat mukaan vastuuseen. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ajoi laajoine oikeuksineen kommunistit hallitukseen. Ei tullut vallankumousta, vaikka rähmällään olivat monet muutkin kuin kommunistit.

Itsenäisyytemme ensimmäiset viisi vuosikymmentä ovat suomalaisille tuttuja. Jälkimmäisen puoliskon tapahtumat ovat vasta hahmottumassa, eikä kyse ole pelkästään siitä, että ne ovat liian lähellä.

Timo Soinin merkityksestä voi olla monta mieltä. Joka tapauksessa hän pystyi pitämään laajan sylinsä otteessa erilaisia ääriryhmiä siinä määrin, että kahdeksan vuotta sitten eduskuntavaaleissa syntyi kuulu jytky. Neljä vuotta sitten Soini pääsi ministeri-Audin takapenkille ja pian puolue jakautui kahtia.

Perussuomalainen puolue jatkaa nyt Jussi Halla-ahon johdolla. On hyvä muistaa, että vain kaksi kolmesta äänestysikäisestä käyttää oikeuttaan. Halla-aho jos joku voi saada nukkuvat hereille.

Kilpailevien puolueiden voi olla lyhytnäköistä ilmoittaa, ettei yhteistyö persujen kanssa ehdottomasti käy. Suomi on kuitenkin rakentunut nykyiseksi kuuntelemalla, neuvottelemalla ja sopimalla. Kaiken mahdollisen vastustaminen on sinänsä helppoa. Vastapainoksi pitäisi aina pyytää rakentavia vaihtoehtoja.

Ruotsissa hallituksen kokoaminen kesti viisi kuukautta, kun paikalliset persut eli ruotsidemokraatit olivat nousseet pelipaikalle. Pääministerinä jatkava Stefan Löfvén ei varmasti sano enää ei koskaan ruotsidemokraateista.

Populistipuolueiden nousu on laaja eurooppalainen ilmiö, mikä tekee tulevista EU-vaaleista mielenkiintoiset.

On pystyttävä tekemään yhteistyötä jopa Unkarin pääministerin Viktor Orbánin kanssa eikä yrittää vaieta hänen kaltaisiaan kuoliaaksi. Valta ja vastuu ovat nopeita ja tepsiviä rohtoja.