Kolumnit

Kolumni: Sanotaan Hämeessä jyrkkä ei ylihintaisille torahammastorneille!

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Mitä ihmettä meidän ympärillämme tapahtuu? Miten ihmeessä Helsingissä asuntojen neliöhinnat ovat päässeet karkaamaan kalleimmillaan jo lähes 13 000 euroon?

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että kaupunki ruokkii tonttipolitiikallaan tietoisesti hintojen nostamista. Kaupunki myy tontteja rakennusliikkeille provikkahinnalla. Mitä enemmän rakennusliike saa tuottoa rakentamistaan asunnoista, sitä suuremman summan kaupunki saa tontista!

Koko muu Suomi eli asukkaat ja kuntapäättäjät seuraavat yleensä melko kritiikittä ison Helsingin perässä. Eikö väestökadosta kärsivä Kanta-Häme nyt kuitenkin voisi iskeä kiinni Helsingin tarjoamaan markkinarakoon? Täällä olisi syytä välttää pääkaupungin linjaa.

Miksi Riihimäki ja Hämeenlinna suunnittelevat ylitiiviitä ja -korkeita asuinalueita? Maata riittää väljempiin ratkaisuihin, joissa ympäristön vihreys näkyy myös ikkunoista.

 

Ihan tavallisen asunnon etsijänkin kannattaa juuri nyt olla vastarannan kiiski tai vähintäänkin oman tien kulkija. On miljoonan taalan paikka – ostaa edullinen koti. Sellainen nuhruinen rintamamiestalo tai kolmekymmenluvun kerrostaloluukku. Ne ovat joko jo nyt tai ainakin ihan kohta alennusmyynnissä, kun uudet talot täyttyvät.

Eiköhän jokainen Jätkäsaaren uudishometalo-ongelmia seurannut ole jo ymmärtänyt, ettei asunnon ikä takaa laatua. Tärkeintä on, että asunto on helposti itse korjattavissa. Vanhan rakennuksen tai osakehuoneiston remontointi ei välttämättä ole iso menoerä verrattuna uuden 30 neliön yksiön velattomaan hintaan.

 

Rakennusliikkeet ohjaavat taitavasti asumisen muotia. Tiiviisti rakennetut kymmenien kerrosten korkeuksiin nousevat rakennusryhmät ovat nyt ympäristöteko. Viisas ja vihreästi ajatteleva valitsee pienen asunnon, johon ei saa kerättyä turhaa tavaraa – saati lapsia. Matkat töihin ja harrastuksiin kuljetaan julkisilla tai pyörällä. Jos töitä on ja siis rahaa harrastaa.

Jos riisuu rakennusmassan uutuudenhohteesta, huomaa yhtäläisyydet Pasilan betonimaisemaan. Värit, seinäkoristeet ja ranskalaiset parvekkeet viehättävät hetken, mutta aika nuhraannuttaa nopeasti ja jäljelle jää ankea, ahdas kuilukatujen labyrintti.

Kauanko kaupunkeihin tiivistynyt Suomen kansa on maailman onnellisin?