Kolumnit

Satavuotias Myllymäen koulu on säilytettävä

Kuva: -
Mari Pulkkinen

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä kolmisen vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa Myllymäen koulun pihaan. Siinä se seisoi Turuntien ja Ahokadun kulmassa: kyläkoulu keskellä kaupunkia, ympärillään pitkän historian hyvä havina.

Ekaluokkalaisemme kiersi katseellaan pihapiiriä ja sanoitti ensivaikutelmamme: ”Ihana!”

Olimme perheenä samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin moni muukin. Työntö maalta kaupunkiin oli vastustamaton.

Alakoulun aloittanut allergikko tarvitsi terveen kouluympäristön, esikoinen innostavan lukion ja me vanhemmat paremmat liikenneyhteydet reissutöihimme.

Ja kun kaupunkiin tehtiin lähtöä, halusimme keskustaan tai sen liepeille. Lähelle kaikkea mutta emme suureen.

Hämeenlinna nousi pian vaihtoehdoksi, sillä löytyi kuin räätälöity lukiolinja sekä useampia harkinnanarvoisia asuntoja kävelymatkan päässä bussilta ja junalta.

Tärkein kuitenkin arvelutti. Emme voineet kuvitella herkkää maalaispoikaa sisäilmaongelmaiseen jättikouluun.

 

Sunnuntaihetki satavuotiaan kyläkoulun pihassa sinetöi muuttopäätöksen: juuri Hämeenlinna olisi se kaupunki, joka tarjoaisi kaiken olennaisen, mitä asuinympäristöltä etsimme.

Tämä oivalluksenkaltainen perstuntuma on osoittautunut enemmän kuin paikkansapitäväksi. Siksi uutinen (HäSa 25.10.) Myllymäen koulun jatkon tuoreimmasta kyseenalaistamisesta oli täystyrmäys.

En ole tavannut ottaa kantaa kunnalliseen päätöksentekoon. En tiedä tarpeeksi, jotta voisin muodostaa perustellun mielipiteen mittakaavaltaan suurista hankkeista.

En ole mitään mieltä toriparkista enkä Paasikiventien linjauksesta, vaikka torille on kivenheitto ja katu kulkee ikkunani alla. En osaa sanoa sitäkään, pitäisikö Hämeensaareen rakentaa areena vai ei. Viisaammat päättäkööt.

Siitä olen kuitenkin aivan varma, että Myllymäen koulu kannattaa säilyttää. Tämän tiedän, koska tiedän asioista, jotka ovat minulle tärkeimpiä.

Kantani ei perustu siihen olettamukseen, että muut koulut olisivat huonoja. Se perustuu kokemukseen siitä, että Myllymäen koulu on poikkeuksellisen hyvä kasvu- ja oppimisympäristö.

Mielipiteeni on siis puhtaan subjektiivinen ja oma lehmäni ojassa yhtä varmasti kuin lapseni Myllymäen koulussa.

Ymmärrän, ettei kuntatalouden realiteetteja voida sivuuttaa ja että epämiellyttävienkin faktojen täytyy ohjata päätöksentekoa.

 

Humanistille kiinnostavin fakta rakentuu omakohtaisesti koetusta ja todeksi eletystä.

Sekä taloudellisesti että inhimillisesti kestäviä päätöksiä on mahdollista tehdä ainoastaan huomioimalla ihmiset, joita päätökset koskevat.

Heillä on hallussaan hiljaista tietoa, jota muilla ei ole.

Missään ei ole pakko asua eikä kaupunki yhtä perhettä kaipaa. Mutta johonkin on yhdenkin asetuttava, ja se mikä vetää puoleensa yhtä, houkuttaa todennäköisesti toistakin.

Tämän luulisi olevan päättäjille helppo ja hyvin herkullinen huomio.

 

Kirjoittaja on humanisti, yksinyrittäjä ja perheenäiti Hämeenlinnasta