Kolumnit

Kolumni: SCC-syndrooma saisi jo hellittää

Hämeenlinnan keskustan kehittämisestä on uutisoitu viime aikoina hengästyttävän paljon.

Helmikuun puolivälissä julki tullutta yksityisten rahoittajien esittelemää areena-hanketta hämmästeltiin yhä henkeä haukkoen, kun muutama kunnallispolitiikassa marinoitu kaupunkilainen meni ja varasi Aurinkorannasta kymmenisen vuotta ottajaa odottaneen tontin saunaprojektilleen.

Eikä tässä vielä kaikki. Virkamiestyönä on ryhdytty varautumaan mahdolliseen Paasikiventien linjauksen siirtoon.

Ja sitten on vielä se toriparkki, jonka mainitseminen positiivisessa sävyssä pubin baaritiskillä nostaa riskiä joutua riitaan jopa 50 prosenttia.

 

Kirstulan pellon Suuri Häpeäpaalu on jo kadonnut, mutta Hämeenlinnassa kärsitään yhä kollektiivisesta Sunny Car Center -syndroomasta. Poikkeuksetta jokainen keskustaa kehittävä suunnitelma saa ensimmäisenä täystyrmäyksen. Koska – perkele – sehän saattaa joko toteutua, jolloin meitä jotenkin huijataan, tai sitten se ei onnistu, jolloin meille nauretaan.

 

Ikuinen epäonnistuja Homer Simpson on todennut vapaasti suomennettuna: Yrittäminen on ensimmäinen askel kohti epäonnistumista.

Tämä on vallitseva ajatus hämeenlinnalaisessa sielunmaisemassa. Vaikka mitään ei olisi päätetty tai rahanmenoon sitouduttu, pelkkä vuosien päästä koittava muutoksen mahdollisuus on riski, joka uhmaa kotikaupunkiamme sellaisena kuin haluamme sen ikuisesti pitää. Joka muuta väittää, tuomitaan somessa ja mielipidepalstoilla “hallinnon äänitorveksi” ja “kokdem-akselin” käskyläiseksi.

 

Voisiko kuitenkin olla niin, että vaihtoehtojen puntaroiminen ja eteenpäin katsominen on parempi kuin paikalleen jämähtäminen?

Suunnitelmat eivät tarkoita toteuttamista, mutta ilman suunnitelmia ei mitään voi toteutuakaan.

Tahdon uskoa SCC:n opettaneen virkamiehille ja vaaleilla valituille, ettei isoihin hankkeisiin ryhdytä riskejä jokaisen nurkan takaa tutkimatta.