Kolumnit

Kolumni: Synnytysosastoista saattohoitoyksiköitä

Kuva: Terho Aalto
Kuva: Terho Aalto

Parinkymmenen vuoden kuluttua muuttovoittoa kirjaavat enää Helsingin, Turun ja Tampereen henkikirjoittajat. Muutama kaupunkiseutu, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio pysyvät nippanappa nenä pinnan päällä, mutta muu maa riutuu väestökadon anemiaan.

On kummallista, ettei kukaan ole kiistauttanut konsulttien laatimaa ennustetta oikein tosissaan. Eikö kukaan enää jaksa tapella tai edes miettiä keinoja keskittymistä vastaan?

Autioituvat maakunnat ja kasvuaan kipuilevat kolme kaupunkiseutua koetaan vääjäämättömäksi todeksi, luonnon laiksi, jota vastaan on turha rimpuilla.

 

Suomalaiset ovat uutteraa ja aika tyhmää rakentajakansaa. Jokainen sodanjälkeinen sukupolvi on rakentanut ja maksanut kotinsa, koulunsa, lastentarhansa ja vanhainkotinsa uudesta ylös. Tähän mennessä kolmeen kertaan.

Siirtoväki ja rintamamiehet oli pakko asuttaa. Pienviljelystilat, asevelikylät ja aravakerrostalot tarvitsivat oheensa koulut, päiväkodit ja muut palvelut.

Parikymmentä vuotta myöhemmin suurille ikäluokille pystytettiin kaupunkien betonilähiöt, joiden oheen tietysti julkiset palvelut.

2000-luvulla väki alkoi pakkautua Vantaanjoen suuhun ja joihinkin yliopistokaupunkeihin.

 

Ensin tyhjeni syvä maaseutu, sitten kirkonkylät, ja nyt hiipuvat pikkukaupungit. Pankinjohtajat ovat huolissaan vakuuksista. Maalla kelpo talon arvo on jokunen tonni, jos sitäkään, ja maaseutukaupungeissa muutama kymppitonni.

Väestökatoon ei löydy lääkkeitä. Ikäluokat pienenevät, alakoululaisista ja alokkaista on ankara pula. Silti parhaassa naimaiässä olevalle nuorisolle tarjotaan ilmaista ehkäisyä.

Synnytysosastoja suljetaan ja ne voi muuttaa saattohoitokodeiksi. Näin yhteiskunta vastaisi ketterästi palvelujen muutostarpeisiin.

Toisaalla kärvistellään työvoimapulassa, mutta maahanmuuttoa vastustetaan kiivaasti.

 

Pääkaupunkiseudulla tavallisen duunarin tulot eivät riitä edes ahtaaseen omistusasuntoon. Vuokrasta selviytyy vain asumistuen turvin.

Siihen palaakin verorahaa yli kaksi miljardia, lähes sama summa kuin maanpuolustukseen tai maa- ja metsätalousministeriön budjettiin.

Asumistuki ei jää köyhille, vaan valuu vuokrakasarmien omistajille, myös verovapautta nauttiville ay-taustaisille yleishyödyllisille kiinteistökeinottelijoille. Tätä menoautomaattia eivät mitkään leikkaukset tai säästöt koske.

On turha haikailla hevosvetoisen maalaisidyllin perään, ei siihen ole paluuta. Syrjäkylien raiteilla on enää vain ketunjälkiä, ja pikkukaupungit ovat hiljentyneet. Aluepolitiikasta ei kukaan uskalla henkeään vetää, sellainen ei istu ajan henkeen.

 

Kaikesta päätellen Suomessa on menossa hallitsematon ihmiskoe. Nyt katsotaan, mitä seuraa, kun väestö ahdetaan pienelle alueelle.

Vastaavia kokeita on tehty rotilla ja tulokset hätkähdyttävät. Ahdistus ja väkivalta kasvavat, syrjäytyneet hylkiöt jengiytyvät. Osa eristäytyy narsisteiksi, jotka vain syövät, nukkuvat ja sukivat itseään.

Lopulta rajoittamaton kasvu tuhoaa yhteisön, ensin henkisesti, sitten fyysisesti. Näin käy rotille, ei tietenkään ihmisille. Eihän?

 

Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviään viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja.