Kolumnit

Kolumni: Vanha sote-veteraani muistelee

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Se tosiaan oli Paavo Lipposen (sd.) ykköshallitus, joka aloitti sote-uudistuksen suunnittelun. Uudistusta on siis yritetty viime vuosituhannelta alkaen.

Lipposen kakkonen keksi, että sosiaali- ja terveyspalvelut on saatava “leveämmille hartioille”. Siitäkin tulee pian 20 vuotta. Tuolloin puhuttiin 20 000–30 000 asukkaan väestöpohjasta.

Matti Vanhasen (kesk.) ykkönen loi Paras-hankkeen ja kiteytti väestöpohjan vähintään noin 20 000 asukaan kokoiseksi. Kuntakentällä kyseltiin, paljonko on “vähintään noin”. Mitään ei tapahtunut, koska pakkoa ei ollut.

Vanhasen kakkonen loi ns. perälautalain, että valtioneuvosto voi pakottaa kunnat yhteistyöhön, jos se ei muuten luonnistu. Eduskunta ei ehtinyt käsitellä lakiesitystä ennen vaaleja.

Mari Kiviniemen (kesk.) pätkähallitus ei tehnyt sotelle mitään. Jyrki Kataisen (kok.) hallitus uskoi vahvoihin peruskuntiin, puhuttiin jopa noin 20 kunnasta koko maassa.

Homma meni poskelleen, kun silloinen SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen meni lupaamaan, ettei pakkoliitoksia tule. Aika loppui kesken.

Alexander Stubbin (kok.) hallitus rakensi uudistusta viiden sote-alueen pohjalta. Taas tuli perustuslaillisia ongelmia ja uudistus raukesi.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sote-yritelmän vaiheet ovat vielä tuoreessa muistissa.

Nyt lähes kaikki puolueet ovat kaivaneet pöytälaatikoista vanhat sote-mallinsa, tomuttaneet ja esittelevät uusina. Monet niistä muistuttavat Sipilän hallituksen esitystä, mutta niistä on riisuttu ainakin osa valinnanvapaudesta.

Kokoomus puhuu kuntapohjasta, muttei sano ääneen, että kuntien pitää olla isoja, jotta niiden kantokyky riittää.

Olipa ratkaisu mikä tahansa, se on pakko 20 vuoden vänkäämisen jälkeen tehdä. Perusterveydenhuolto, siis terveyskeskukset on saatava toimimaan niin, ettei asiakkaan tarvitse jonottaa viikkokaupalla.

Raja erikoissairaanhoitoon on madallettava ja sujuvien hoitoketjujen on koskettava myös sosiaalipalveluja kuten vanhustenhuoltoa ja lastensuojelua.

Kun nämä tavoitteet toteutuvat, säästyy asiakkaiden aikaa ja hermoja, mutta myös yhteiskunnan varoja, koska ongelmiin päästään kiinni aikaisessa vaiheessa.