Kolumnit

Kolumni: Vanhuus on pyhä

Kuvaaja: Picasa
Kuvaaja: Picasa

Kirjassani Pyhyys – rajalla oleva ihminen (WSOY, 2004) pohdin ihmisen maailmasuhdetta ja minäkäsitystä niin sanotun rajaa-kohti-olemisen näkökulmasta.

Kirjan yksi keskeinen ajatus on, että pyhyys on asenne, joka syntyy suhteestamme ihmisen rajallisuuteen, kohti sitä mitä me emme tunne emmekä siksi voi hallita. Syntymä ja kuolema ovat selkeitä esimerkkejä tällaisista rajasuhteista.

 

Näin ymmärretyn pyhän asema on kuitenkin käynyt kulttuurissamme yhä uhatummaksi.

Yksi syy tähän on se, että ajattelemme, emme pelkästään luontoa vaan myös ihmisen elämää pääsääntöisesti hyödyn ja nimenomaan taloudellisen hyödyn näkökulmasta.

Viime kuukausien aikana paljastuneet vanhustenhoitoa koskevat laiminlyönnit ovat hälyttävä esimerkki siitä, mihin yksipuolisesti taloudelliseen voitontavoitteluun perustuva ajattelu voi johtaa.

 

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään suhteestamme vanhustenhoitoon vaan vanhuuteen laajemminkin.

Olemme siirtyneet ”ikuista nuoruutta” ihannoivaan kasvun kulttuuriin, jossa uusi nähdään pääsääntöisesti vanhaa parempana ja käyttökelpoisempana. Tämä näkyy niin suhteessamme perinnetietoon kuin vaikkapa vanhoihin kaupunkirakenteisiin.

Tässä asetelmassa ne, jotka puhuvat vanhan säilyttämisen puolesta, leimataan usein negatiivisessa mielessä konservatiiveiksi ja edistyksen vastustajiksi.

 

On toki selvää, että taloudellinen menestys ja sen tavoittelu tuottaa myös paljon hyvää, mutta jos emme enää tunnista sen ulkopuolella olevien asioiden arvoa, siitä tulee ihmisyyttä itseään mitätöivä voima.

Yksinkertaistettuna: siinä vaiheessa, kun lapsuus ja vanhuus, syntymä ja kuolema, alistetaan osaksi hyödyn tavoittelua, menetämme ihmisyydestämme jotakin suunnattoman tärkeää. Jotakin pyhää.

 

Puhuessamme vanhuuden arvosta kyse on ennen muuta ihmiskuvasta.

Vanhuus ei ole vain jotakin, joka tulee vain hoitaa ja jonne pitää suunnata resursseja. Vanhuus on paljon enemmän. Vanhuus on pyhän ilmentymä. Ja sellaisena sen tulisi olla arvostuksemme ja kunnioituksemme kohde.

Vanhuuden tulisi olla jotakin, jonka läheisyydessä me nuoremmat otamme lakin pois päästä ja kumarramme. Vanhuuden haurastamat ihmiset eivät ole meille mitään velkaa, mutta me olemme heille velkaa kaiken.

 

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen filosofi ja kirjailija.

 

Päivän lehti

21.1.2020