Kolumnit

Kolumni: Vauvaraha on vaalipopulismia parhaimmillaan

Käsi pystyyn, kuinka moni on ryhtynyt lisääntymään ihan vain tuottaakseen isänmaahan uusia veronmaksajia?

Kuinka moni on ajatellut tekemisen rytkeessä väestöpyramidia tai kansantaloutta, kuinka moni miettinyt tekevänsä tulevien eläkkeiden maksajia?

Niin juuri.

Suomalaiset syntyvät tahdottuina, tehtyinä, vahinkoina, laskelmoituina ja kaikkena maan ja taivaan välillä.

Vahingoista minä en tiedä mitään, mutta tahdotuista sen verran, että useimmiten sitä ihminen kai toivoo elämälleen jatkuvuutta. Ajattelee vaikka piirteitä, joita joskus voi tunnistaa toisen ihmisen kasvoilta.

Suomalaisia saisi syntyä rutkasti enemmän.

Ja kyllä, valtaosa suomalaisista lisääntymisikäisistä on demografisessa mielessä välinpitämättömiä – tosin siihen heillä on kaikki oikeus.

Ihan kuin heillä, jotka päättävät syödä pihvin, lentää kahdesti vuodessa aurinkoon, ostaa kertakäyttövaatteita, seistä liian pitkään suihkussa, kannattaa yksityisautoilua ja hassata rahansa liian kalliiseen viiniin.

Näitä kutsutaan valinnoiksi.

Olen lapseni saanut, mutta silti rasittaa tämä tempoileva perhe- ynnä muu politiikka. Sahataan asuntolainan korkovähennystä, kehitellään elinaikakertoimia ja lähetellään vastineeksi lähes vitsiltä vaikuttavia työeläkeotteita, kiristetään milloin mitäkin verotusta ja huudetaan päälle, ettei meille mikään riitä.

Ja ennen muuta kaikkea, tehdään työelämästä niin rikkonaista, epävarmaa ja katkonaista, että hyvä kun nuoret uskaltavat asuntoon sitoutua.

Ehkä juuri tästä syystä puolueiden heitot vauvarahasta tuntuvat nyt pahimman luokan vaalipopulismilta.

Satanen, pari sataa tai tonni on kuulkaas pisara tarpeiden meressä.

Koomisinta on, että pikavoittojen tavoittelusta syytettyä sukupolvea kosiskellaan nyt uudella pikavoitolla.

Vauvarahassa on yhtä paljon järkeä kuin tulorajoja tunnistamattomassa lapsilisässä. Tasa-arvon nimissä kasvatamme lapsista syntymästä lähtien kahden kastin kansalaisia. Toisille lapsilisä on ruokabudjetin olennainen osa. Mutta on myös perheitä, joiden vesat saavat veronmaksajien kerryttämän ja vanhempien rahastoiman pesämunan 18-vuotislahjakseen.

Keksisin verorahoille oitis parempaakin käyttöä.