Kolumnit

Korona vain auttoi huuhaa-rahoituksen päivänvaloon

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Koronatukien jakamista arvostellaan aiheellisesti. Päätökset sotivat ihmisten yleistä oikeuskäsitystä vastaan.

Perimmäisenä syynä on, että epidemian ja valmiuslain vaikutuksia yrityksiin, yrittäjiin ja yksityisten alojen työntekijöihin ei ymmärretty. Valmistelu ja päätöksenteko pettivät alusta pitäen. Puheiden ja todellisuuden ristiriita on huutava.

Valtioneuvosto ilmoitti valmislain käytöstä 16. maaliskuuta. Hallituksen olisi jo tuolloin pitänyt ilmoittaa ja valmistella päätöksiä, joilla yritykset saataisiin pysymään hengissä.

Yritysten liiketoiminnan tulot ovat ehtyneet, mutta useilla yrityksillä kulut juoksevat kaiken aikaa. Hallituksessa ongelmaa pidettiin lähinnä rahoituskriisinä. Se tiedotti Finnveran yritysrahoituksen kasvattamisesta 20. maaliskuuta.

Hallitus huomasi ilmeisen selvästi housut kintuissa, että lyhyessä ajassa satojatuhansia yksityisten alojen työntekijöitä lomautetaan. Hätäpäissään kerrottiin 26. maaliskuuta, että Business Finland ryhtyy jakamaan suoria tukia yrityksille.

Julkisesti puhuttiin, että kyse oli koronakriisissä vaikeuksiin ajettujen yritysten pelastamisesta. Tukien ehdoissa puhuttiin aivan toista kieltä. Kun Business Finland valittiin rahan jakajaksi, tuet sidottiin myös siitä annettuihin säädöksiin.

Business Finlandiin on siirretty Tekesin toiminta. Tekes perustettiin Teknologian kehittämiskeskus -nimisenä vuonna 1983. Se on nimenomaan teknologiahankkeiden ja startup-yritysten rahoittaja.

Business Finland on saanut vuosittain yli 500 miljoonaa euroa rahaa jaettavaksi. Business Finland kylvää nyt koronavaroja samalla periaatteella kuin se on pitkään muutenkin kylvänyt rahaa.

Business Finlandissa aidosti ihmetellään, miksi juuri koronarahojen heittämisestä huuhaa-hankkeisiin on noussut kohu. Ei ennenkään ole juuri kyseenalaistettu tällaista rahoitusta.

Hallitukset toisensa jälkeen ovat luvanneet, miten Suomi kääntyy ennen näkemättömään nousuun Tekesin rahoituksella. Tietenkään mitään nousua ei ole tapahtunut, mutta eihän tämä ole ennenkään vaikuttanut päättäjien luottamukseen, lupauksiin ja puheisiin.

Korona antaisi mahdollisuuden korjata vanhaa huonoksi havaittua linjaa.

Päivän lehti

5.6.2020