Kolumnit

Kotitalousvähennyksen leikkaus lahottaa työllistämisintoa

Suomi on täynnä vanhoja omakotitaloja ja huoneistoja, joissa korjausvelkaa on vähintään tarpeeksi.

Harmaata taloutta on pyritty kitkemään rakennusalalta monin keinoin, joista kotitalousvähennys on ollut tehokas keino pienimuotoisten remonttien osalta. Vanhojen asuntojen remonteissa palkan osuus on suuri ja materiaaleihin menee yleensä vain murto-osa kokonaiskustannuksista.

Satasen omavastuun jälkeen kahden aikuisen perheessä on voinut vuosittain saada jopa 4 800 euron vähennykset. Vähennysmahdollisuus on kannustanut käyttämään ammattilaista ja maksamaan palvelusta verot sen sijaan, että homman hoitaa puolituttu timpuri pimeänä.

 

Uusi hallitus on leikkaamassa kotitalousvähennystä merkittävästi.

Kotitalousvähennyksen vähennyskelpoista osuutta työkorvauksissa lasketaan 50 prosentista 40 prosenttiin. Lisäksi kotitalousvähennyksen enimmäismäärää alennetaan nykyisestä 2 400 eurosta 2 250 euroon.

Keskimääräinen kotitalousvähennys on ollut noin 1 000 euroa, joten jatkossa vastaava verohyöty on enää noin 780 euroa.

 

Tällä menetetyllä parilla sadalla eurolla esimerkiksi työllistäisi timpurin päiväksi tai palkkaisi siivoojan kotiin useamman kerran pariksi tunniksi.

Täysimääräisen vähennyksen osalta veroedun pieneneminen on jo niin merkittävä, että pimeän työvoiman käyttö on nykyistä houkuttelevampaa. Voipa asukas myös päätyä pusaamaan itse, jossa on omat vaaransa tapaturmien ja virheiden muodossa.

 

Olen keskivertoa kädettömämpi nikkaroija, ja tämänkin vuoksi ollut vuosien saatossa ahkera kotitalousvähennyksen käyttäjä. Palautuksina olen saanut takaisin tuhansia euroja.

Kotitalousvähennys on toiminut myös säästämisen muotona. Kun vähennystä ei ilmoita heti, vaan ottaa sen könttäsummana veronpalautuksessa, on ollut mahdollista saada mukava potti käteistä joulun alla. Verotuksen muuttuessa yhä useampi saa jatkossa palautukset jo elokuussa, jolloin kotitalousvähennysten voi ajatella toimivan kesälomien jälkeisten luottokorttilaskujen kuittaajana.

Kotitalousvähennyksen leikkaamisella voi olla yllättävän suuria vaikutuksia ihmisten remontointi- ja työllistämisinnossa.