Kolumnit

Koululainen kommentoi koulukirjakeskustelua: Asiat tärkeysjärjestykseen

Hieman yli kahdeksan vuoden koulunkäyntini aikana olen päässyt kohtaamaan jos jonkinlaista oppimateriaalien kirjoa.

Toisinaan oppikirjat ovat täysin uusia, mutta useammin olen saanut käsiini kirjan, jonka kansilehdellä komeilee jo ennestäänkin kymmenen edellisen omistajan nimi.

Kaiken huippu oli kuitenkin se, kun kahdeksannella luokalla ryhmälleni jaettiin edellisvuoden kasiluokkalaisten vanhat, kertaalleen jo täytetyt englannin tehtäväkirjat. Ohjeeksi annettiin kumittaa vanhat merkinnät pois ja raapustaa sitten omat tilalle “edellisen vastauksia katsomatta”. Toinen ryhmä sai koskemattomat kirjat, joihin ei kuitenkaan saanut kirjoittaa mitään, vaan tehtävät piti tehdä vihkoon.

Kotona asiaa ihmeteltiin suuresti, eikä oma perheeni ollut ainoa. Päädyimme lopulta tilaamaan minulle täysin uuden oppikirjan, ja maksamaan sen tietenkin omasta pussistamme. Muistan miettineeni, kuinka kyseinen tilanne oli edes mahdollinen.

 

Lue lisää aiheesta: ”Lasten koulukirjoista säästäminen on turhaa” – Peruskoulujen menoista vain murto-osa menee oppivälineisiin [TILAAJILLE]

 

Eikö koulun kuuluisi olla vastuussa siitä, että oppilailla on käytössään kelvolliset oppimateriaalit? Missä vaiheessa kunnollisten oppikirjojen hankkiminen oli siirtynyt vanhempien vastuulle? Kävin kuitenkin vielä peruskoulua, en lukiota.

Samalla saattoi miettiä sitäkin, miten koulullani sitten oli varaa jakaa kaikille oppilaille henkilökohtaiset kannettavat tietokoneet, kun samaan aikaan suuri osa oppilaista joutui, ja joutuu edelleen, kärvistelemään käytettyjen tehtäväkirjojen kanssa. Koneet ovat kyllä kivat, sitä en kiistä, mutta eikö perustarpeiden kuuluisi mennä kuitenkin edelle?

 

Julia Angelma

Kirjoittaja on Parolan Yhteiskoulun yhdeksännen luokan oppilas ja Hämeen Sanomien TET-harjoittelija.

Hämeen Sanomat