Kolumnit

Kriisiä ikä kaikki?

Aina välillä se iskee. Nimittäin tietoisuus siitä, etten ole enää ihan nuori.

Enimmäkseen elämä soljuu eteenpäin niin, ettei ikää tule ajateltua. Mutta sitten tulee näitä välähdyksiä.

Kuten että näen tuoreen kuvan itsestäni ja ihmettelen, mistä nuo kaikki rypyt ovat ilmaantuneet. Tai ihmettelen, kuinka minua nuorempi tuttava näyttää jotenkin keski-ikäiseltä.

Alkukesästä tuli serkkujen – olemme kaikki suurin piirtein samanikäisiä – kanssa puheeksi, että vanhin meistä täyttää 60 vuotta tänä vuonna. Siis kuusikymmentä vuotta!

Eihän tuo voi olla totta. Vastahan juhlimme omia ja toistemme ylppäreitä! Mihin ihmeessä on neljäkymmentä vuotta kadonnut!? Ja varsinkin viimeiset kymmenen vuotta, niitä tuskin on huomannutkaan.

Ovatkohan tällaiset pohdiskelut merkki jonkinlaisesta ikäkriisistä? Mutta kun naistenlehdet ovat täynnä juttuja jos jonkinlaisista kriiseistä, taidan jättää niistä puhumisen julkkiksille ja psykologian asiantuntijoille.

Yhtä julkkista haluan tässä kuitenkin siteerata. Aira Samulin kertoo tuoreessa Kotiliedessä, että hänellä on elämänsä aikana ollut ikäkriisi tasan yhden kerran: vaikeassa elämäntilanteessa yli 60 vuotta sitten.

Nyt Aira on 91-vuotias eikä siis pohdi mitään niin turhanaikaista kuin ikäänsä.

Ei, vaikka hän sai aivoinfarktin kuluneen kevään aikana. Hän on lehtijutun mukaan sen jälkeen sentään hiljentänyt tahtia jonkin verran.

Aira Samulin otti kyseisessä jutussa myös raikkaasti kantaa nykyiseen eläkekeskusteluun. Hänen mielestään vanhojen ihmisten kannattaa käyttää rahansa itsensä hoitamiseen, ei säästää jälkipolvien perittäväksi (ja mahdollisesti riitelyn aiheeksi).

Samulin on sitä mieltä, että ne perilliset, jotka pärjäävät, eivät perintörahoja tarvitse, ja ne, jotka eivät pärjää, eivät pärjää, vaikka saisivatkin perintöä.

Ja mitähän Samulin muuten ajatteli ambulanssissa, kun häntä kiidätettiin infarktin jälkeen sairaalaan.

Ei ainakaan kuolemaa. ”Ei käynyt edes mielessäni, että kuolisin.”

Päätän siis täten, että aina kun alan miettiä vanhuutta, ajattelen Aira Samulinia. Ja jos pelot joskus ahdistavat, yritän muistaa, että hän sanoo, ettei elämässä ole muuta pelkoa kuin pelko itse.