Kolumnit

Kielen päällä -kolumni: Kuin metsähiiri hankea

”Anhava pilkutti tekstiään kuin metsähiiri hankea”, arvelee Veijo Meri kollegansa välimerkkien käyttöä esseessään ”Suomessa on kaksi kirjakieltä, ruotsi kolmas” (1974). Mitenkähän metsähiiri hankea pilkuttaa, omalakisesti ehkä…

Meri kertoo, että ”Anhava ja Haanpää näyttivät, kuinka välimerkeillä ilmaistaan asioita”. Taitavan kirjoittajan jäljiltä koulussa opetellut pilkkusäännöt särkyvät, sanoo Meri.

Hän pitää hienona esimerkiksi Pälsin poikakirjoissaan harrastamaa tapaa panna pilkku ”mihin sananväliin tahansa tai jättää kokonaan pois”. Ja ”tulos on ihmeellinen”. Taitavan kirjailijan käsissä välimerkki on voimallinen väline.

 

Kielentutkimuksessa välimerkit ovat usein väliinputoajia. Havahduin asiaan valmistellessani väitöskirjaa 1990-luvun lopussa. Erityisesti kummastelin lainausmerkkien käyttöä, sillä olin jo koulussa oppinut, että niillä ilmaistaan suoraa lainausta toisen kirjoituksesta tai puheesta.

Väitöskirjani aineistossa eli sanomalehtien politiikkaa käsittelevissä pääkirjoituksissa oli kuitenkin sellaistakin lainausmerkkien käyttöä, jota ei voi pitää lainaamisen osoituksena.

Kun eräässä lehdessä kerrottiin hallituksen ”säästötoimista”, lainausmerkkien tehtävä olikin epäsuorasti arvottaa ja ilmaista asennetta: kirjoituksesta välittyi ajatus, jonka mukaan kyse ei välttämättä ole säästämisestä, vaan ehkäpä leikkauksista.

 

Tämäntapaista lainausmerkkien käyttöä käsitellään Kielitoimiston ohjepankissa tyylikysymyksenä. Ironista tai kriittistä suhtautumista viestivän lainausmerkkien käytön ongelmaksi mainitaan kuitenkin se, että lukija saattaa tulkita merkit toisella tavalla kuin kirjoittaja on tarkoittanut.

Välimerkkien tulkinta onkin välillä oma taiteenlajinsa. Monesti vaikkapa kysymysmerkkiin päättyvä virke vaikuttaa pikemminkin mielipiteen ilmaukselta kuin kysymykseltä. Ja miksi toisinaan kysyvä virke jätetäänkin ilman kysymysmerkkiä.

 

Entä miten virkkeen loppuun tiputeltuja kolmea pistettä oikein pitäisi tulkita… Veijo Meri on sitä mieltä, että Pentti Haanpää loi ”kolmella pisteellään jo 20-luvulla lukijalle mietiskelyn ja yksinäisyyden iltoja ja riutuvaa mielentilaa, eksistenssikokemuksia ja ikuisuudenikävää, sanattomia sanomia, intensiivisiä taukoja…”

Ei ole aina helppoa yhdenkään pisteen tulkinta. Varsinkin nuorison harjoittamassa pikaviestinnässä piste kuulemma koetaan tylyksi merkiksi.

Ok, merkeillä on väliä; mutta väleilläkin on merkitystä. Sosiaalisessa mediassa on taas hassuteltu yhteen ja erilleen kirjoittamisen suomilla mahdollisuuksilla. Tässä pari äskettäin tarjoiltua esimerkkiä: Suolakivilamput parantavat ilman laatua. Paista läski soosia.

 

VESA HEIKKINEN
Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija.