Kolumnit

Kuin viimeistä päivää

Sekunti, minuutti, tunti. Tunneista kasvaa päiviä, päivistä viikkoja, viikoista kuukausia, kuukausista vuosia. Aika loogista ja ennakoitavaa on meno aikajanalla.

Monet saattavat vielä muistaa, kuinka vuoteen 1981 asti elettiin pääsääntöisesti yhtä ja samaa normaaliaikaa vuoden ympäri. Harvempi tietää, että ennen vuotta 1921 ei edes koko Suomi elänyt yhtenäisessä aikavyöhykkeessä.

Kun viisarit Rovaniemellä näyttivät jo yli puoltapäivää, saatettiin Turussa vielä valmistautua tuomiokirkon kellojen paukutukseen. Vasta rautatieverkoston kehittyminen pakotti Suomen synkronoitumaan samalle minuutille.

Tässä ajassa elämisen todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Kokonaiset vuosikymmenet menettävät merkityksensä, tulevaisuus loppuu huomiseen.

Esimerkki. Herttuatar Catherinen paljaista maitorauhasista otettuja valokuvia on julkaistu ainakin ranskalaisissa, italialaisissa, irlantilaisissa, tanskalaisissa ja ruotsalaisissa lukemistoissa, muttei suomalaisessa Seiskassa. Kenen pasmat tästä sekosivat? Helsingin Sanomien ja Ylen, joille Seiskan toimituspäällikkö Jari Peltomäki on saanut selitellä päätöstään.

Yksityisyyden suojaa koskevat lait ja lehtien myyntitavoitteet ovat asioita erikseen, mutta Peltomäki kiteytti Ylen tv-haastattelussa asian ytimen. Kuninkaalliset rinnat eivät ole mikään “big deal”. Eivät olekaan. Elämmehän vuotta 2012.

Lisää esimerkkejä. Saimme äskettäin kuulla, että aika jättää Suosikista joulukuussa. Nuortenlehdellä ei ole tulevaisuutta, sillä teinien idolit ovat olleet tavattavissa tietokoneissa ja kännyköissä jo vuosia. Sinnikkäällä hoidolla potilas saatiin sentään kannateltua 51 vuoden kunniakkaaseen ikään.

Tiensä pään löysi tänä vuonna myös toinen keski-ikäinen: Regina. Naisille suunnatuista romanttisista novelleista katosi hohto 53 vuodessa. Tuhansien mielestä Regina olisi saanut ikääntyä vähemmän hohdokkaaksi mummoksi asti.

Aivan oman aikakäsityksensä mukaan elävät sijoittajat. Yt-neuvottelut siellä, yt-neuvottelut täällä, yt-neuvottelut tuolla. Epävarmuutta työpaikasta noin 60 000 suomalaisella.

Yrityksissä eletään nyt kuin viimeistä päivää tuloslaskelmien ja taseiden luvuista riippumatta. Omistajat eivät näe omaa nenäänsä – eli lompsaansa – pidemmälle, vaikka vakuuttavat varautuvansa rakennemuutoksiin. Mutta kun ne muutokset odottavat tulevaisuudessa eikä sinne mennä pikakelauksella vaan päivä, viikko, kuukausi kerrallaan. Eihän sairasta ihmistäkään jätetä oman onnensa nojaan sillä perusteella, että joskus se kuitenkin kuolee.

Saattohoidossa
lepuuttavan Suosikin tyyliä lainaten: ajan superhyperturbosubjektiivinen luonne paljastuu myös tässä kirjoitelmassa. Kun teksti konkretisoituu tiistain lehden kakkossivun alalaidassa, huokaa moni: hoh hoijaa! Kylläpä nyt hiihdellään niin menneen talven, niin menneen talven lumilla.

Väärin. Menneen talven lumet sulivat huhtikuussa, eikä rautateitäkään voi keksiä uudelleen.