Kolumnit

Kulttuurikolumni: Elääkö sisälläsi salaa pieni hämäläinen?

Kuva: Vilja Tamminen
Kuva: Vilja Tamminen

Olin viime viikolla matkalla viemässä suomalaisen lukemiskulttuurin asiaa maailmalle.

Ryhmässämme yksi oli syntynyt Ruotsissa, toinen Virossa ja kolmas Lapin raukoilla rajoilla saamelaisperintöä geeneissään. Reissusta ei syntynyt uutta kansallisuusvitsiä, vaan se näytti jälleen kerran sen moninaisuuden, jonka pohjalle kansakunnat rakentuvat.

 

Syntymäpaikka ei kerro kuin osan siitä keitä me olemme ja millaisia arvoja kannamme. Ihminen voi yllättyä itsekin niistä viiteryhmistä, joihin hän kytkeytyy vaikkapa jälleen ajankohtaisissa vaalikoneissa.

Niin kävi ainakin minulle.

En tiedä mitä pitäisi odottaa taustastani, jossa lappilaisuus kohtaa hämäläisyyden, mutta Suomen ruotsalainen kansanpuolue ei ollut ehkä ensimmäinen mielessä käynyt vaihtoehto. RKP on kuitenkin tulos, jonka saan Hämeessä asuessani aina vuodesta toiseen, riippumatta vaalikoneen lähteestä tai siitä ollaanko valitsemassa presidenttiä tai eduskuntaa.

Ilmeisesti olen jossain matkalla Rovaniemeltä Hämeenlinnaan onnistunut omaksumaan suomenruotsalaisen arvopohjan?

 

Lueskelin viime vuonna tutkimusraportteja, jotka Suomen kulttuurirahasto julkaisi suomalaisten identiteeteistä.

Raporteista selvisi, että me suomalaiset olemme pohjimmiltamme varsin samanlaisia sukupuoleen, ikään tai paikkakuntaan katsomatta. Yli 80 prosentille suomalaisista pohjan identiteetille muodostavat perhe, ystävät, työ ja koulutus.

Maakuntien merkitys taas on yllättävän suuri, myös nuorille.

Se mikä raporteissa ainakin minut yllätti, oli tieto siitä, että maakunnallista identiteettiä painotettiin kaikkein vähiten Kanta- ja Päijät-Hämeessä – jopa vähemmän kuin Uudellamaalla!

Päijät-Hämeen identiteetin häilyvyyden ymmärrän paremmin, sillä se on karjalaisten ja hämäläisten kohtaamispaikka, mutta että Kanta-Häme? Luulisi, että hyvin tunnettu hämäläinen hitaus ja historia sitoisivat ihmiset tiiviisti maahan ja maakuntaan.

Tulos on myös ristiriidassa oman kokemukseni kanssa: esimerkiksi Hämeenlinnan identiteetti tuntuu niin vahvalta ja selvältä, että minulla on ollut tapana mainita siitä erikseen.

 

Kulttuurirahaston raportin mukaan identiteetin kannalta erittäin merkittäviä ovat myös lapsuuden maakunta ja nykyinen asuinmaakunta. Yritetään siis vielä kerran.

Yleisradion maakuntaviikon heimotesti: paljasta sisälläni asuva leppoisa lappalainen tai salainen hämäläinen! Kerron heimotestille lempivuodenaikani ja mitä tekisin lottovoitolla, valitsen lempikukakseni kulleron ja suosikkileiväkseni ohrarieskan – ja aavistan lopputuloksen kuudennella vaistollani.

”Grattis! Sinussa asuu pieni suomenruotsalainen. Valaiset ympäristösi iloisuudellasi, optimistisuudellasi ja keveydelläsi. Jos olet mies, uskallat käyttää vaaleanpunaista kauluspaitaa. Verkostoitumiskykysi on ilmiömäinen.”

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna.