Kolumnit

Kulttuurikolumni: Eräs Teatteri osuu Aivastuksellaan napakymppiin

Kuva: Pekka Rautiainen

Vankkaa suosiota nauttiva Eräs Teatteri juhlii parhaillaan 20 vuottaan Michael Fraynin näytelmällä.

Hämeenlinnalainen harrastajanäyttämö tunnetaan lajissaan laadukkaana ja kunnianhimoisena, mutta Sauli Suonpään ohjaama Aivastus onnistuu silti ylittämään kaikki odotukset.

 

Aivastuksen lähtökohta on mitä haastavin. Englantilainen farssikirjailija on ottanut käsittelyyn venäläisen klassikkokirjailijan Anton Tšehovin tekstit ja esityksessä on seitsemän itsenäistä kohtausta.

Ilmassa voisi olla katastrofin aineksia, mutta ensimmäistä kertaa ohjaajan pallille istuutuneella Suonpäällä on ollut homma näpeissään.

Näytelmä tarjoaa aavistuksen Tšehovin syvästä maailmasta, mutta samalla katsojat saavat nauraa vedet silmissä. Kohtaustenjälkeiset lavasteiden vaihdot hoidellaan musiikkinumeroilla ja niin rennossa luomuhengessä, että sydäntä lämmittää.

 

Ainahan esityksestä voi keksiä jotain urputettavaa, mutta valloittava kokonaisuus vie kriittisyyden rippeetkin mennessään. Lavalta hönkii katsomoon kaikki se, mikä omaehtoisessa kansankulttuurissa on parasta: innostus, ryhmähenki, itsensä ylittäminen ja rakkaus lajiin.

Kun kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, amatöörien esitys voi teatterikokemuksena hakata mennen tullen monia ammattilaisten produktioita.

 

Esityksessä on monta onnistujaa, mutta Kari Salmenojan esittämä monologi veti meikäläiseltä ja monelta muultakin jalat alta.

Nahjusmainen hahmo köpöttelee näyttämölle pitämään luentoa tupakan vahingollisuudesta. Kohtauksesta ei sovi sen enempää kertoa, mutta tulkinta on järisyttävä.

Salmenojan tähtihetki on komedian juhlaa ja virtuoosimaista fyysistä teatteria.

Jo monologin puolivälissä ajattelin, että kukahan suomalainen ammattinäyttelijä vetäisi roolin paremmin. Viikkoa myöhemminkään en ole siihen vastausta keksinyt.

 

Eräs syntyi aikoinaan Miniteatterin eteisaulassa, jossa joukko vanhempia odotteli lapsiaan harjoituksista. Yhdessä nämä kaksi näyttämöä muodostavat teatteriperheen, joka on hämeenlinnalaiselle kulttuurille korvaamattoman arvokas.

Niiden vaikutuspiirissä ovat kasvaneet monet valtakunnallisille lavoille nousseet teatterintekijät, kuten Tatu Siivonen, Mikko ja Markus Virtanen sekä Sauli Suonpää.

 

Vaikka olen niin monesti tästä aiheesta jankuttanut, niin sanon sen taas. Hämeenlinnan kulttuuritarjonta ja kulttuuri ovat kaksi eri asiaa.

Kulttuurikaupungin statusta ei voi omia vierailevilla esityksillä tai konserteilla, vaan ainoastaan taiteella, joka elää ja hengittää tässä kylässä, paikallisten ihmisten tekemänä.

Päivän lehti

30.11.2020

Fingerpori

comic