Kolumnit

Kulttuurikolumni: Jääkö aina viime tippaan?

Kuva: -
Kirjoittaja on näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja, Hämeenlinna.

Oletko aina ajoissa? Teetkö työsi jo reilusti ennen sovittua deadlinea ja otat loppu ajan rennosti? Pystytkö näkemään ja suunnittelemaan viikkosi järjestelmällisesti ja täsmällisesti?

Minä en.

 

Me suomalaiset olemme aikamoista suorittajakansaa.
Aikataulut ja deadlinet rytmittävä arkea, viikkoa ja kuukautta. Asiat tehdään, tai ainakin pyritään tekemään ajoissa aikataulun mukaan, ilman suurempaa stressiä. Näin ainakin ideaalitilanteessa.

Me suomalaiset olemme aikamoista suorittajakansaa. Aina pitää olla ajoissa, esitykset alkavat täsmällisellä kellonlyömällä, putkimies on ovella sovittuna ajankohtana ja lainat palautetaan kirjastoon ennen eräpäivää.

Mutta mitä jos ei sovellukaan tähän suomalaiseen täsmällisyyteen ja aina ajoissa olemiseen?

Laskut pitää maksaa ajallaan, muuten tulee karhu. Tekstit tulee kirjoittaa ajoissa, muuten tulee kiire. Ei pitäisi jättää viime tippaan, varhainen lintu madon nappaa ja niin edespäin.

 

Kuinka moni tunnustaa olevansa viimetipanihmisiä?

Itse olen valitettavan usein paikalla viime tipassa tai akateemisen vartin myöhässä, vaikka akateemista koulutusta minulla ei olekaan. Eikä kyse ole siitä, että haluaisin kiusata muita, olen vain puhtaasti viimetipanihminen.

Harjoitan positiivista aikatauluttamista: ehdin hyvin tehdä tämän tai tämän ennen kuin pitää lähteä. Sitten tulee kiire. 

Harjoitan positiivista aikatauluttamista.

Tympeältä tuntuvan toimistotehtävän edessä tulenkin aloittaneeksi esimerkiksi työpöydän nippelilaatikon järjestämisen. Sitten tulee kiire.

Apurahahakemuksen laitoin viimeksi neljä minuuttia ennen hakemisajan sulkeutumista, vaikka viimeinen jättöpäivä oli ollut kuukausia tiedossa. Tämän kolumnin palautan tunti ennen deadlinea ja juon oluenikin viimeiseen tippaan. Ehkä sattumaa, mutta ensimmäinen autonikin oli Tippa-Rellu.

Välillä kansalaiset saavat tosin olla tippa linssissä erilaisten laitosten myöhästelyjen vuoksi.

Viimetipan-mitalisijoissa kulta menee VR:lle, joka on tehnyt myöhästelystä normin, hopea puolestaan Postille, jossa Kusti ei polje vaan panttaa keskiluokan Euroopasta tilaamia paketteja ja kolmas yksinoikeutetusti Kelalle, joka pitää köyhän kyykyssä hitailla toimillaan.

 

Deadlinet ovat hyviä kirittäjiä. En luultavasti saisi toimitettua mitään loppuun ilman niitä. Hommat tulevat kyllä valmiiksi, ei siinä mitään, mutta eivät koskaan ennen viime tippaa. 

Deadlinet ovat hyviä kirittäjiä.

Toisinaan viime tippaan jättämisestä on hyötyäkin.

Jos olisimme noudattaneet ”tee ajoissa” -periaatetta Kuninkaallisen Nukketeatterin viimeisimmän poliittisen satiirin Vallanvaihtoviikkojen kanssa, olisin saanut kirjoittaa tekstin moneen kertaan. Poliittiset käänteet kun ovat välillä yllättäviä ja tapahtuvat myös viime tipassa, kuten nyt vaikkapa hallituksen ero ja soten kaatuminen.

Ehkä siis toisinaan voi hyvällä omalla tunnolla ottaa rennosti ja jättää viime tippaan. Vielä vinkkinä kevääseen: kesärenkaita ei kannata vaihtaa liian ajoissa, kuitenkin tulee takatalvi.