Kolumnit

Kulttuurikolumni: Karmeita rinnakkaistodellisuuksia

Laskeva aurinko lämmittää kirkon kulman paviljongissa istuvia asiakkaita. Musiikin rytmit kantautuvat yli ihmisiä kuhisevan Iltatorin. ”Näin taas painajaisia viime yönä” sanoo nuori nainen toiselle. ”Kerro”, vaatii ystävä.

”Ensin olin junassa, joka tuli asemalle. Tajusin, että nyt on rynnättävä ulos vaihtamaan junaa. Asemalaiturilla näytti tutun tympeältä, kuin Pasilassa, Malmilla tai missä vaan. Rullaportaita, ylikulkusiltoja ja kauppaketjujen liikkeitä. Etsin raideinfoa Espooseen, mutta löytyi vain paikallisjunat etelään ja pohjoiseen. Olin jäänyt vahingossa pois Hämeenlinnassa.”

“Kuljin kohti keskustaa. Autot junnasivat liikennevaloissa. Sain vihaisia tööttäyksiä, kun yritin vihreällä valolla kadun yli. Kun pääsin näille kohdin, ympärillä oli vain teräspintaisia tornitaloja. Maassa ammotti valtava aukko. Sieltä nousi ukko pienen sudin kanssa. Se intoili, kuinka oli taas löytänyt muinaisen savimukin sirun tästä torikaivannosta. Kuopassa erottui lisää kaivajia, vieri vieressä työhönsä uponneina.”

”Ei kuulosta kivalta paikalta, paitsi arkeologiasta kiinnostuneille” sanoo unennäkijän ystävä. ”Voi, tuo oli vielä kesyä. Seuraavassa unessa vaelsin näillä main etsien toria. Pilvenpiirtäjiä kohosi joka puolella. Vanajavedestä oli jäljellä vain kapea suora kanaali, järvi oli täytetty ja rakennettu umpeen.”

“Aran oloinen nainen tuli vastaan. Se pälyili ympärilleen ja supatti hiljaa: alkuperäisväestö, hämäläiset, oli alistettu palvelijoiksi, lähes orjiksi. Ihmisoikeusjärjestöt eivät voineet mitään. Sen jälkeen kun sheikki oli ostanut Hämeenlinnan, olot olivat vain kurjistuneet. Kysyin, että eikös tori ollut ennen tässä – entä missä on kirkko? Nainen kertoi, että torin kohdalla on nyt 60-kerroksinen pysäköintitorni. Kirkko, samoin kuin Hämeen linna ja muutama muu vanha rakennus oli siirretty Pyhän Ristin kirkon viereen.”

”Nuo sinun unesi ovat kyllä karmeita rinnakkaistodellisuuksia! Onneksi nuoret innostuivat silloin kaksikymmenluvulla suunnittelemaan kaupungista ihmistä ja historiaa kunnioittavan elävän paikan. Muuten meillä ei olisi lainattavia sähkövespoja tai robottivaunuja eikä polttomoottoritonta keskustaa. Ei toimistotaloista, kouluista ja terveyskeskuksesta muokattuja somia loft-asuntoja. Ei erikoisliikkeiden keskittymää. Ei ykköskorttelin multipalvelukeskusta, saati Sunny House Centerin kattopuutarhakaupunginosaa. Ei olisi Vanajaveden tulitapahtumia. Ei myöskään kaunista ja kadehdittua matalaa kaupunkiprofiilia.”

”Niin. En ymmärrä, miksi näen noita painajaisia. Olihan se jo silloin aikoinaan selvää, että asukkaat sai osallistua kaupungin kehittämiseen, ja että ideat otettiin oikeasti huomioon suunnittelussa ja rakentamisessa. Unelmista tehtiin totta.”

Kirjoittaja on kulttuurituottaja ja kuvataiteilija, Hämeenlinna.