Kolumnit

Kulttuurikolumni: Mihin enää tarvitaan laatikoita?

Kuvaaja: Muu

Ystäväni muutti perheineen jokin aika sitten Hämeenlinnasta Englantiin. Muualta Suomeen muuttaneelle IT-alan osaajalle ei löytynyt alan töitä Suomesta. Yhtä iso syy muuttoon oli tummaihoisen ystäväni alle kouluikäisen lapsen kohtaama rasismi.

Ostopalvelupäällikkö kommentoi taksiuudistusta lehdessä. Suuria vaikeuksia monen arkeen aiheuttaneen uudistuksen suurimmaksi ongelmaksi nousivat palvelun huonon toteutuksen sijaan yllättäen soteasiakkaat, jotka ovat valittaneet uudistuksen tuomista heikennyksistä. Palvelupäällikön mielestä luksuspalveluun tottuminen on lisännyt asiakkaiden muutosvastarintaa.

Lehdessä kerrottiin, kuinka elokuva-alan Oscar-instituutio on kriisissä. Kaiken muun sählingin ohella Oscar-palkinnoista ovat päättämässä suurimmaksi osaksi vaaleaihoiset miehet. Yllättäen myös suurin osa ehdokkuuksista ja palkinnoista menee vaaleaihoisille.

Aloittaessani sosionomiopinnot lähes kymmenen vuotta sitten tuli meidän uusina opiskelijoina jakautua väliaikaisesti ryhmiin sen mukaan kenen kanssa haluamme tulevaisuudessa työskennellä. Lapset, vanhukset, vammaiset, maahanmuuttajat.. Entä, jos haluaa työskennellä vain ihmisten kanssa?

Laatikointi on niin syvällä meissä ja rakenteissa, että toisinaan turhauttaa puhua inkluusiosta, kun istumme sen päällä. Tyydymme tietoon, jota ovat tuottamassa itsemme kaltaiset ihmiset. Lokeroimme ja hakeudumme itsemme kaltaisten seuraan.

Käytämme valtaa, josta emme halua luopua. Tämän ajan suuri tragedia on se, että samalla hukkaamme valtavasti potentiaalia.

Viime vuonna toteutimme pohjoismaisessa yhteistyössä viisi taide-elokuvaa ja yhden dokumenttielokuvan. Dokumentissa tanskalainen taiteilija, jolla on erityisen tuen tarve, toteaa: ’If you talk about special needs, you should also talk about special abilities.’ Jos puhutaan erityisen tuen tarpeesta, tulisi puhua myös erityisistä kyvyistä.

Lapseni kavereineen puhuu Liian pelottava lapsi -Perjantaidokumentissa esiintyneestä Ericistä, jolla on Touretten syndrooma. Lapsia vähän naurattaa Ericin impulsiivinen käytös ja rajut jutut. Samaan hengenvetoon he ihailevat, miten Eric voi osata 29 eri kieltä.

 

Ensimmäisenä vammaistutkimuksen professorina Suomessa toiminut Simo Vehmas on kuvaillut inkluusiota havainnollisesti: Kuvitellaan aita ja sen taakse kaksi ihmistä, lyhyt ja pitkä, joiden molempien on tarkoitus nähdä, mitä aidan takana on. Pitkälle tämä ei tuota ongelmia, mutta lyhyt ei näe. Mitä tehdä?

Voisiko pitkä ottaa lyhyen olkapäille? Tai voitaisiinko lyhyelle hommata jokin koroke? Entä olisiko kuitenkin yksinkertaisinta poistaa koko aita?

Miten aitoja sitten poistetaan? Jo pelkkä kysyminen vaatii ryhtiliikkeen ja asioiden kyseenalaistaminen suurta rohkeutta. Vastausta kannattanee Trumpin sijaan etsiä ensin itsestä.

Miten kävi ystävälleni Englannissa? Parin viikon sisällä muutosta hän sai kolme työtarjousta. Mitä tulee taksiuudistukseen ja liikkumisen vapauteen, uskallan esittää, että luksus ’soteasiakkaan’ elämässä on jotain muuta kuin taksilla ajaminen. Luksus on sitä, että joku toinen ei päätä puolestasi, mikä on sinun luksusta.

Kirjoittaja on Kettukin toiminnanjohtaja, Hämeenlinna.