Kolumnit

Kulttuurikolumni: Monen takana on nainen

Kuva: -

Istun Keflavikin lentokentällä odottamassa, että tuuli laantuu ja lento Helsinkiin pääsee lähtemään. Rupattelen vieressä istuvan eläkkeellä olevan suomalaisen geologin kanssa Islannista, tulivuorista, lapsista ja kaikesta.

Kerron olleeni työmatkalla ja vierailleeni muun muassa eteläisessä Islannissa Sólheimarin ekokylässä. Yhteisön perusti 1930-luvulla Sesselja Hreindís Sigmundsdóttir ollessaan vain 28-vuotias. Vahvan arvomaailman omaavassa, tänä päivänä noin sadan asukkaan Sólheimarissa eri syistä marginaalissa olevat ihmiset voivat asua ja työskennellä muun muassa luomuviljelyn, musiikin, kuvataiteen ja kädentaitojen parissa.

Päädymme puhumaan vahvoista naisista.

Kuulen Gulfossin luonnonpuistosta vesiputouksineen, jota on yritetty ostaa eri valtioiden toimesta lukuisia kertoja. Islannin ensimmäinen tunnettu luontoaktivisti Sigríður Tómasdóttir vaikutti päättäjiin 1800-luvun lopulla ja muun muassa uhkasi hypätä putoukseen säästääkseen sen tuleville sukupolville.

Kerron tarkemmin työstäni ja siitä, että myös suomalaisten erityistaidetoimijoiden taustalta löytyy vahvoja vaikuttajanaisia, joita ilman maan vanhimmat esikuvat eivät välttämättä toimisi tänä päivänä rohkaisevana esimerkkinä pienemmille taidetoimijoille.

Puhumme islantilaisten naisten mielenosoituksista tasa-arvon eteen.

Koitan kuvitella vuotta 1974, kun naiset ympäri Islannin ovat menneet lakkoon jättäen hommat yksinkertaisesti tekemättä. Tänä vuonna Islannissa lakkoiltiin jälleen palkkaerojen vuoksi.

Jatkamme edelleen puhumalla vahvoista naisista.

Muistelen, kuinka työskentelin ensimmäiseen ammattiin valmistuttuani lastenohjaajana erittäin naisvaltaisessa yhteisössä. Kuulin tuolloin läheiseltä työpariltani, että minusta puhuttiin selän takana kovin varauksellisesti, olinhan nuori ja tatuoitu.

Yhden kesän ajan työskentelin eläköityvän, pitkän uran lastenohjaajana tehneen rouvan kanssa. Kesän päätyttyä hän minua silmiin katsoen kertoi olleensa hyvin ennakkoluuloinen minua kohtaan, mutta tunnusti nyt tutustuttuaan olleensa väärässä.

Kuuntelen tarinaa yhteisön pahennuksesta ja geologin islantilaisen vaimon päättäväisyydestä omaa sukunimeänsä kohtaan parin mentyä naimisiin 80-luvulla.

Kerron ihailevani suuresti kaksikymmentä vuotta sosiaalityötä tehnyttä nykyistä erityisasiantuntijaa, joka tunnusti avoimesti taiteen vaikuttavuutta käsittelevässä seminaarissa ymmärtäneensä vasta hiljattain, että ihmisellä on myös kulttuuriset oikeudet.

Käy ilmi, että lento Helsinkiin on peruttu. Geologi jää Reykjavikiin odottamaan parempia tuulia ja suoraa lentoa Helsinkiin. Me matkaamme Kööpenhaminan kautta kotiin, johon saavumme kaksitoista tuntia aiottua myöhemmin.

Kotona ymmärrän oppineeni eniten elämästä juuri vahvoilta ja rohkeilta naisilta, jotka ovat periksi antamattomasti työskennelleet arvojensa mukaisen päämäärän saavuttamisen eteen.

Ja varmasti vielä enemmän olen oppinut niiltä, jotka ovat pystyneet myöntämään joko olleensa väärässä, ennakkoluuloisia tai muuten vain ajatelleensa turhan kapeasti. Jos he pystyvät muuttamaan ajatteluansa, niin varmasti pystyn minäkin.

Kirjoittaja on Kettukin toiminnanjohtaja, Hämeenlinna.