Kolumnit

Kulttuurikolumni: Voitaisiinko puhua enemmän sisällöstä?

Tällä viikolla julkistetaan Finlandia-palkintoehdokkaat kolmessa kategoriassa.

Tietokirjallisuuden ehdokkaat esiteltiin alkuviikosta, ja mediassa puhuttiin aiheista eli loisista, sodasta, kuninkaallisista, Hugo Simbergistä, Nokiasta ja Ultra Brasta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaat tulivat julki keskiviikkona. Nyt jotkin lehdet ja STT keksivät, että sisältöä kiinnostavampaa onkin se, että suuri osa ehdokaskirjojen tekijöistä on – kääk! – naisia.

Pian nähdään, nouseeko tänään pääaiheeksi se, onko Jari Tervo kauno-ehdokkaana vai ei. Huoh.

 

Finlandia-ehdokkuus on kova juttu. Muitakin palkintoja jaetaan, mutta tämä saa ehdottomasti eniten huomiota.

Palkinto jaetaan kirjalle. Sitä ei jaeta tietylle kirjailijalle, kirjailijan ominaisuuksille tai pitkästä urasta.

Lopullisen valinnan tekee yksi ihminen, jonka henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat valintaan enemmän tai vähemmän. Silti palkinnon saa kirja. Piste.

Tämä pitää sanoa ääneen siksi, että Finlandiat nostattavat mitä merkillisintä ränkytystä.

 

On hienoa, että kirjallisuudesta keskustellaan. On kuitenkin uuvuttavaa, että keskustelu putoaa usein nopeasti siihen, kuka saa tai ei saa tehdä jotain tai kenet olisi pitänyt asettaa ehdolle – ja mistä syystä.

Totuus on, että kuusi ehdokaskirjaa kaikesta tarjonnasta on hyvin vähän. Aina on runsas määrä kirjoja, joiden ”olisi pitänyt”.

Eivät ehdolle päässeet kuitenkaan lottokoneen jäljiltä ole.

Eniten pääasiaa, kirjoja ja niiden sisältöä, käsitellään tietokirjallisuuden Finlandiasta puhuttaessa. Ehkä tiedon kohdalla on helppo pysyä asiassa, kun taas taide saa hiilet hehkumaan?

 

Kummallisinta oheiskeskustelua käydään tällä haavaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden yhteydessä.

Sukupuoleen takertuminen tekee hallaa koko lasten- ja nuortenkirjakeskustelulle, joka on jo nyt aivan liikaa kiinni siinä, kuka niitä kirjoittaa ja millaisin värkein.

Tänä vuonna ehdolla on kaksi kuvakirjaa, yksi tietokirja ja kolme nuortenromaania. Kaksi niistä on fantasiaa. Merkillepantavaa on erityisesti se, että kaikki kirjat puhuvat yhteiskunnallisista teemoista, kuten sukupuolesta ja erilaisuudesta.

Tässä on yksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden vahvuuksista. Taidokkaisiin tarinoihin upotettu lupa ajatella.

 

Viime vuosina on havahduttu siihen, että nuorten lukeminen on vähentynyt. Teknologia rynnii ohi, lukutaito heikkenee.

Yksi syy lienee sekin, ettei lasten- ja nuortenkirjallisuus näy missään. Ja kun näkyy, äimistellään sukupuolta, vaikkei se kerro teoksista mitään. Jokainen kirjoittaja on erilainen. Aivan kuin jokainen lukijakin.

Esimerkiksi Pojatkin lukee -kampanjalle voi tehdä eniten hallaa aikuisten käymä keskustelu, jossa ei lakata päivittelemästä, että voi voi, kun saataisiin miehiä kirjoittajiksi.

Heitä on, ja heidänkin teoksiaan voi lukea kuka tahansa.

Ja Finlandia-ehdolla ovat siis tällä kertaa nämä KIRJAT.

Tuoreimpia artikkeleita