Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Arkisessa teepannussa voi nähdä nokan lisäksi silmät ja suun

Kuva: Muu
Kuva: Muu

Vietämme huomenna Sadun päivää. Sen innostamana poimin kirjahyllystäni kaksi itselleni tärkeää kirjaa. Molemmat olen saanut aikoinani lahjaksi isoisältäni.

Toinen kirjoista on Raul Roineen kokoama Tarinoita Metsolan väestä. Se perustuu lyhyisiin, suomalaisiin kansansatuihin, joissa pääroolissa ovat eläimet ja niihin liittyvät kansanuskomukset. Kuluneiden vuosikymmenien jälkeenkin metsässä kulkiessani muistan yhä sadun tiltaltista; kuinka sen laulu syntyi, kun se kuunteli kuninkaan oluttynnyrin pisarointia.

Toinen tärkeä kirja on Juhani Konkan koostama Keltainen kurki -tarinakokoelma. Sen teemana ovat eri puolilta maailmaa kerätyt kansansadut. Nimisadussa köyhä kiinalainen ylioppilas piirtää liitutaululle keltaisen kurjen, josta tulee käsiä kolmesti yhteen läpsäyttämällä hetkeksi elävä, tanssiva lintu.

Jossakin vaiheessa lapsuutta sadut pakattiin varaston uumeniin ja ne vaihtuivat nuorille tarkoitettuihin kirjoihin. Tanssivat kurjet ja pisaroita matkivat metsänlinnut katosivat sinne, minne lelut ja pieneksi käyneet lastenvaatteetkin. Niistä tuli muistoja.

Nyt jälkeenpäin huomaan unohtaneeni suurimman osan lapsuudenajan esineistä, mutta kertomukset muistan. Minun tarvitsee nähdä vain sadun otsikko tai siihen liittyvä kuva, ja tarina alkaa virrata mieleeni. Sadut eivät ole sittenkään kadonneet, vaikka minusta on jo ajat sitten tullut aikuinen.

Parasta muistamisessa on kuitenkin se, että tarinoihin aikoinaan liittyneet tunne-elämykset heräävät samalla henkiin. Sadun voima on edelleen maaginen. Aikuiseen ihmiseen pesiytyvä kyynisyys ei ole sitä sammuttanut.

Kukaan nykyajan vanhemmista ei ole välttynyt kuulemasta satujen lukemisen tärkeydestä ja lukemisen merkityksestä lapsen kehitykselle. Passiivinen sanavarasto kehittyy jo varhain ja sen parasta ravintoa on normaalin kommunikaation ohella ääneen lukeminen.

Jo muutaman kuukauden ikäinen vauva kuuntelee tarkkaavaisesti ensikirjoista luettua tekstiä. Vanhemman ja lapsen yhteinen rauhallinen luku- ja katseluhetki on äärimmäisen arvokasta ajankäyttöä. Kuultu sana ja nähty kuva yhdistyvät lapsen aivoissa.

Hän saa eväitä kielellisiin taitoihin. Kielen avulla hän oppii ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan.

Sadut kasvattavat ihmisestä ajattelevan ja tuntevan ihmisen.

Eikä puheen oppimisen rinnalla pidä väheksyä satujen synnyttämää iloa ja mielikuvitusvoimaa. Arkisessa teepannussa voi nähdä nokan lisäksi silmät ja suun. Taivaalla kellivä kuunsirppi voi lähettää verhonraosta hyvänyön tervehdyksen.

Lapsen erityisoikeus on lupa uskoa keltaisiin kurkiin – niiden piirrettyihin, hetkeksi tanssiin hypähtäviin hahmoihin. Hänellä on lupa kokea, että ympäröivällä maailmalla on ystävällisesti hymyilevät kasvot.

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.

Päivän lehti

20.10.2020

Fingerpori

comic