fbpx
Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Kävelyllä Jumalan kanssa

Kuva: Terho Aalto
Kuva: Terho Aalto

Lähdin kävelylle. Oli lokakuinen aamu. Kirpeyttä ilmassa. Aurinko teki nousuaan, kirkas päivä tulossa. Hyvä ilma kävellä. Juuri kun olin kääntymässä Lapinkadulta Peuranpolulle, kohtasin Jumalan.

Kyllä. Niin se vain oli. Seisahduin. Ajattelin: Olen tullut hulluksi. En välittänyt siitä. Oli hyvä kohdata Jumala. Seisoin siinä aloillani, iäisyydeltä tuntuneen ohikiitävän hetken. Koko maailma näyttäytyi sanoinkuvaamattoman kauniina. Kaikki oli kohdallaan juuri niin kuin oli. Silloin Jumala puhui minulle.

Mitä mietit, Olli? Kävellään, kerro minulle.

 

Mitäkö mietin? Mietin sitä miten pahoillani olen, kun olen loukannut läheisiäni. Kuinka haluan pyytää anteeksi kaikilta, joita olen satuttanut.

Et tehnyt sitä pahasta tahdostasi, niin vain kävi. Kaikki on anteeksi annettu. Ole huoleton.

Ja minä olin. Jumala jatkoi.

Mitä etsit, lapseni?

Mitäkö etsin? Puhuin kuin ihminen, joka iäisyyden mitassa on oikeastaan jo kuollut ja siksi haluaa elää. Etsin rakkautta! Anna minun rakastaa itseäni ja muita täydestä sydämestäni, kahlitsematta.

Anna minun olla rakkaudessa vapaa kuin tuli, joka polttaa kaiken kohdalleen osuvan, kuin tuuli, joka vaeltaa täältä tuonne esteistä piittaamatta, kuin maa, joka valikoimatta antaa jokaisen siemenen kasvaa, kuin vesi, joka virtaa kaikki esteet kiertäen.

Haluat rakastaa? Siis rakasta. Mikä sinua estää?

 

Mikä minua estää? Oi rakas Jumala, pelkoni. Hylätyksi tulemisen pelkoni ja mikä vielä, pikkumaisuuteni, haluni pitää toinen omanani, ikään kuin hän olisi omistukseni, mustasukkaisuuteni, mikä ikinä, haluni vertailla itseäni muihin, kateellisuuteni.

Rakas Olli, päästät vain itsesi irti, turha rakentaa itselleen omaa vankilaansa. Muualla sitä ei ole kuin mielessäsi. Ole vapaa.

Tiesin olevani vapaa, mutta vielä tahdoin pyytää Jumalalta jotain, olihan tilanne harvinainen. Olla nyt kävelyllä Jumalan kanssa! Hyvä Jumala, anna minun oppia rakastamaan yhä vain syvemmin. Anna minun rakastaa kaikkia, miehiä ja naisia, lapsia ja vanhuksia.

Anna minun jakaa rakkauttani valikoimatta, arvostelematta. En halua tuomita edes häntä, joka minua satuttaa. Anna minun pitää lapsen rakkauteni, joka ei erota edes pihakiveä tai metsän puita itsensä ulkopuolelle.

Ole siis vapaa rakkaudessasi. Anna siitä niin kuin aurinko antaa, niin kuin sade antaa omastaan.

 

Tunsin suunnatonta kiitollisuutta. Kiitollisuutta olla elossa tässä ihmeellisessä maailmassa. Kiitollisuutta kaikesta siitä, mikä on. Kiitos, rakas Jumala! Tahdon rakastaa. Yritän parhaani.

Mutta Jumala oli jo kadonnut. Häntä ei ollut missään, mutta kuulin mielessäni seuraavat sanat.

Ethän yritä, ethän halua rakastaa. Rakasta! Ajattele ja puhu rakkauden sanoja, tee rakkauden tekoja. Siinä on kaikki mitä sinusta jää kun aikasi tulee.

Tajusin, etten koskaan olisi yksin, ettei kukaan voisi minua satuttaa, sillä Jumala kulkee kanssamme aina. Olemme yhtä! Sinä, minä, Jumalamme. Eikä meitä voi kukaan koskaan hylätä, kunhan emme itse hylkää itseämme.

 

Kirjoittaja on elämäntaiteilija, planeetta Maa, Riihimäki.

Menot