Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Me tavalliset ihmiset

Kuva: Picasa

Jokainen ihminen on tavallinen. Tapamme vain ovat erilaiset, niin arkena kuin pyhänäkin. Näin palmusunnuntain kynnyksellä olemme tilanteessa, jossa meidän kaikkien on ollut pakko muuttaa tottumuksiamme.

Virpominenkin on nyt kiellettyä, mutta virvon varvon Sinut tuoreiks terveiks ja toivotan roppakaupalla terveyttä ja onnea tuleville vuosille. Erityisesti kaikille niille, jotka työskentelette korkean altistumisriskin alla.

Terveyden vaaliminen ja huolenpito heikoimmista on yhteiskunnassamme ykkössijalla. Se on hienoa.

 

Poikkeusolot paljastavat, mitkä ovat ihmisen perustarpeita yhteiskunnassa, jossa lämmön, ruuan ja puhtaan veden eteen ei tarvitse nähdä paljonkaan vaivaa.

Fyysisen terveyden lisäksi yhtä tärkeää on säilyttää mielemme terveys. Tarvitsemme yhteyttä toiseen ihmiseen ja meillä on tarve jakaa tätä poikkeustilan kokemusta muiden kanssa. Huolenpitoa, läheisyyttä ja yhteyttä saamme onneksi ylläpidettyä nykyään olematta fyysisesti läsnä.

Näkymättömän uhan eristäessä meidät neljän seinän sisälle nettiyhteydestä onkin kasvanut elintärkeä napanuora ulkopuoliseen maailmaan.

 

Minkälaista mielen ravintoa meille on nyt tarjolla? Nouseeko vaatimustasomme nyt, kun elämä on muuten hiljentynyt ympärillämme? Emme tyydy enää pinnalliseen, haluamme katsoa syvemmälle.

Tulevaisuudessa tätä aikaa tarkastellaan varmasti valtavien digiloikkien aikana, jolloin suurin osa väestöstä otti nopeasti haltuun kaikkea saatavilla olevaa teknologiaa. Mutta myös aikana, jolloin arvomme punnittiin uudelleen. Mikä elämässä on tärkeää?

Kun olemisen fyysiset rajat kapenevat, kasvaa henkisen tilan tarve. Kodin kirjahyllystä löytyy monen unohdetun oven avaimet ja seinien taulut alkavat laulaa koko yhteisen eletyn elämämme aikalaulua.

Taiteen kautta rakennamme henkisen yhteyden toiseen ihmiseen ja jaamme koko ihmisenä olemisen monimutkaisuuden. Teosten takaa löytyy aina toinen ihminen – taiteilija, jonka työtä on ollut näyttää meille asioita toisin, napata ajasta jotain olennaista ja pysäyttää meidät sen äärelle.

Sinä itse peilaat oman elämäsi tähän tarinaan ja näin se yhteys syntyy. Uudet matkareitit.

 

Entä sitten, kun poikkeustila loppuu? Mitä me tavalliset ihmiset tämän jälkeen teemme?

Uuden tavan muodostumisen on sanottu vievän aikaa kahdesta kahdeksaan kuukautta. Siinä ajassa se on jo muuttunut rutiiniksi. Suurimmalla osalla ihmiskuntaa on nyt tarpeeksi aikaa muuttaa tapojaan pysyvästi.

Mitkä ovat ne arvot ja tarpeet, jotka riittävät meille hyvään elämään?

 

Kirjoittaja on Ars-Hämeen toiminnanjohtaja, Hämeenlinna.