Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Mind the gap

”En tietäisi, jos en tietäisi”, totesi mieheni kesällä Mäntän kuvataideviikoilla.

Hän viittasi näyttelyssä esillä olevien Kettukin vuoden taiteilijoiksi valittujen taiteilijoiden Paul Gustafssonin, Pasi Soukkalan ja Hanna Keynäksen teoksiin ja heidän erityisen tuen tarpeeseensa taiteilijana toimimisessa taiteen kentällä.

Vantaan taidemuseo Artsissa ja Jyväskylässä Suomen käsityön museossa on parhaillaankin käynnissä olevissa näyttelyissä teoksia taiteilijoilta, joilla on erityisen tuen tarve.

 

Kuluvana vuonna on Suomessa otettu jättiharppauksia yhdenvertaisen taiteen saralla.

Koko erityistaidetoiminnan kentän toimijoiden pitkäjänteinen työ palkitaan, kun hyviä uutisia tulee jatkuvasti ja pitkäaikaisia haaveita alan kehittämiseksi toteutuu muun muassa kehittämishankkeiden muodossa.

Toisinaan uuden taiteen lajin täytyy ensin lunastaa paikkansa yleisön keskuudessa ennen kuin rakenteissa syntyy toivotunlaista muutosta ja tunnustusta taiteilijan aseman parantamiseksi esimerkiksi erilaisina apurahoina.

Ensi vuonna aloittaa Taiteen edistämiskeskuksessa outsider-taiteen läänintaiteilija, jonka keskeisenä työtehtävänä on edistää erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden asemaa.

 

Erityistaidetoiminnan alan osaaminen on kehittynyt huimasti. Alalla on omat erityispiirteensä ja oma eettinen ohjeistuksensa. Ensi vuonna julkaistaan yhteiskehittelyn avulla tuotettu taidestudion toimintamalli, joka jäsentää toimintaa entisestään.

Kansainvälinen yhteistyö on vahvistunut. Huhtikuussa nähtiin viiden pohjoismaisen taide-elokuvan ja yhden dokumenttielokuvan ensi-ilta Moderna Museetissa Tukholmassa.

Erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden mahdollisuudet taiteen ammatin harjoittamiseen kasvavat, kun visuaalisen taiteen alalle tulee uusia toimijoita ja myös taiteen välitystoiminta kehittyy.

Huhtikuussa avattu outsider-taiteen galleria toteutui laajassa yhteistyössä, kun Pertin valinta ja sekotavarakauppa avasi ovensa Helsingissä.

 

Taiteilijoita työskentelee rintarinnan ”tavan taiteilijoiden” kanssa tavallisissa taiteilijayhteisöissä. Residenssimahdollisuuksia selvitellään ja erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden taiteilijamatrikkeli perustetaan.

Vuoropuhelu virallisesti tunnustetun taiteen kentän ja erityistaidetoiminnan kentän välillä on käynnissä.

Tässä ajassa on yhteisesti jaettu näkemys siitä, että erityisliitteiden aika alkaa olla ohi. Suomessa on jo joukko kiinnostavia erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita, jotka työskentelevät ammattimaisesti, ja joiden työn ja teosten laatu tunnustetaan ilman erityisliitteitä.

Silti tarvitaan erityistaidetoiminnan käsite kuvaamaan rakennetta, jossa taide syntyy erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden toimesta tuetussa ympäristössä.

 

Suomen Kulttuurirahaston Miten taidetta Suomessa rahoitetaan? -julkaisussa todetaan, että moniarvoistuneessa maailmassa ei löydy oikeudenmukaista määritelmää sille, kuka on taiteilija.

En voisi olla enempää samaa mieltä ja siksi uskallankin ennustaa, että pian Suomessa nähdään sekin hetki, kun erityistä tukea tarvitseva taiteilija jättää työkyvyttömyyseläkkeensä lepäämään taiteilijan apurahajakson ajaksi.

Kirjoittaja on Kettukin toiminnanjohtaja, Hämeenlinna.