Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Mitä ITE tekisit?

Kuva: -
Kuva: -

Rämettynyt pieni metsä talon vieressä ja villisti rehottava ryteikkö sen takana. Mitäs jos tekisi oman pienen taidepolun risteilemään kasvustojen sekaan? Ajatus on kytenyt mielessäni jo muutamia vuosia, mutta vielä ei ole polkua eikä teoksia syntynyt.

Olin aikoinaan muokkaamassa suomalaisen kansankulttuurin kuvia ja tutkimusta tietokoneella katseltavaksi. Teimme Tampereen yliopiston tutkijan Hannu Sinisalon kanssa hienoista kuvista ja teksteistä helposti pyöriteltävän ohjelman.

Lähes satavuotiaissa mustavalkokuvissa kansantaide näyttäytyi kauniina teoksina maisemassa ja kotiateljeissa. Korkeatasoinen käsityö ja kätevyys olivat silloin arvossaan.

Nykyään puhutaan ITE-taiteilijoista. Lyhenne tulee sanoista ”itse tehty elämä”. Nykykansantaiteilijat tekevät teoksia omasta ympäristöstään, kokemuksiinsa ja luovuuteensa luottaen. He ovat usein itseoppineita ja tekevät taidetta itsekseen ilman ohjausta tai harrastuspiirin tukea.

He eivät piittaa muun taidemaailman meiningistä eivätkä odota saavansa työstä korvausta. He tekevät taidetta tosissaan mutteivät vakavissaan. Taiteen tekeminen on vapaata, vailla esikuvia. Se on yksinkertaisesti tapa elää hyvää elämää.

Usein veistoksen tai asetelman idea lähtee taiteilijan äkkäämästä yksityiskohdasta tai muodosta esineessä tai luonnossa. Sitä hän sitten korostaa oman näkökulmansa kautta.

Teokset hurmaavat katsojia. Hymykuoppa-näyttelyssä jokin aika sitten oli esillä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden, koulutettujen ammattitaiteilijoiden ja ITE-taiteilijoiden teoksia.

Iittalalaisen ITE-taiteilijan Markku Sarastamon hykerryttävä Kosminen jänis oli näyttelykävijöiden selkeä suosikki.

ITE-taiteilijat mainostavat harvoin tekemisiään. Pihapiiri saattaa olla täynnä toinen toistaan upeampia teoksia, mutta niistä tietää vain pieni joukko ihmisiä.

Taiteilija esittelee kyllä yleensä töitään mielellään kävijöille. Katsottaviksi ja katsojien iloksi hän on ne tehnyt. Koulutetut ammattitaiteilijat saattavat hieman kadehtia kansantaiteilijoiden ilmaisuvoimaa ja Itsetuntoa.

Hämeessä alkaa vuoden alussa paikallisten ITE-taiteilijoiden etsintä. Puoli Suomea on jo kartoitettu Maaseudun sivistysliiton hankkeissa, ja nyt on hämäläisten taiteilijoiden löytämisen vuoro. Paikkakuntalaisia ja matkailijoita kiinnostavat kekseliäät teokset ja yllättävät taidepihat.

Jos tiedät omintakeisten teosten tekijöitä, keräilijöitä tai ympäristönsä koristajia, laita siitä vinkki vaikka ITEtaide -facebook-sivulle.

Mitä sinä tekisit, jos olisi aikaa ja energiaa? Moni on ryhtynyt ITE-taiteilijaksi eläkkeelle jäätyään.

Mikä olisikaan parempi tapa elää hyvää elämää kuin tehdä ihan ite omanlaisia teoksia tupaan ja pihoille, omaksi ja muiden iloksi!

Kirjoittaja on kulttuurituottaja ja kuvataiteilija, Hämeenlinna.