Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Olemme kadottaneet sudenkorvamme

Kuva: Muu

Kun kapellimestari Hannu Linnulta kysyttiin, miksi Radion Sinfoniaorkesterin konsertit ovat jatkuvasti loppuunmyytyjä, oli hänen vastauksensa yllättävä: – Ihmiset haluavat hetken rauhaa ja hiljaisuutta.

Rauhaa ja hiljaisuutta satojen ihmisten keskellä, pasuunoiden pauhussa ja patarumpujen paukkeessa? Tarkemmin ajatellen vastauksessa piilee syvä viisaus. Konserttitilanne pakottaa sulkemaan puhelimen. Kuulija voi rauhassa syventyä musiikkiin, vetäytyä mietteisiinsä ja sisäisiin liikahduksiinsa.

Valtavan suosion saanut Eränkävijät-dokumenttisarja perustuu myös pitkälti ihmisen hiljaisuuden kaipuulle. Se, että kaupunkilaiskatsoja seuraa viikosta toiseen kymmenien jaksojen ajan Kilpisjärven rannalla virveliä heittävää vähäpuheista miestä tai lumessa tarpovaa, saalista turhaan tavoittelevaa riekonmetsästäjää kertoo jotakin olennaista viriketulvassa elävässä ihmisestä.

 

Monet meistä ovat väsymässä sosiaaliseen mediaan, jatkuvasti tavoitettavuuteen ja globaaliin viriketulvaan. Me huollamme lihaskuntoamme, voitelemme ihoamme, nautimme lisäravinteita ja hoidatamme hiuksiamme. Liian usein unohdamme kuitenkin lepuuttaa mieltämme.

Aivojen voitelu hiljaisuuden salvalla ei vaadi all-inclusive-matkoja Malediiveille tai muita kalliita investointeja. Kun pakenemme tietotulvaa tai sähköisesti vahvistettua äänimaailmaa lähimetsän huminaan tai suon avaruuteen, aistien kuormitus vähenee.

Alamme kuulla ja tuntea vivahteita. Pikkulinnun ääntely, koivikon havina, suon tuoksut tai veden solina suovat yksinkertaisen ja puhtaan hyvänolon tunteen.

 

Muinaiset esi-isämme elivät aivan toisenlaisessa äänimaailmassa kuin me. Kuulo oli heille erityisen tärkeä apuväline ravinnon hankinnassa ja vaarojen ennakoinnissa. Tarvittiin tarkat sudenkorvat, jotta riista saatiin hankittua ja mahdollinen vaara väistettyä.

On vaikea kuvitella, mitkä äänet esi-isämme kokivat meluna. Oliko se ukkosen jyrähtelyä? Säikähtäneen peuralauman töminää? Sairaan lapsen itkua?

Nykyihminen on kadottanut herkät sudenkorvansa. Sen sijaan hän on kutonut äänimattoja ja rakentanut meluvalleja, joiden seassa voidaan huonosti.

 

”Ääni on vain rivettä hiljaisuuden seinässä”, tuumaa eräs ääniin ja hiljaisuuteen perehtynyt henkilö työn alla olevassa tekstissäni.

Ihminen on mestari puhkomaan itseään ympäröivän hiljaisuuden repaleeksi. Omien ajatuksien kuunteleminen ja sisäisen hiljaisuuden vaaliminen ovat kuitenkin paras perusta luovuudelle. Hetken joutilaisuus on pahasti stressaantuneelle nykyihmiselle uudestaan opeteltava olotila, josta ei pitäisi potea huonoa omatuntoa. Parhaimmat oivallukset syntyvät useimmiten kävelyretkillä ja järvenselkää tuijottaen — siis aivan muualla kuin tietokoneen päätteen äärellä.

 

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.

Päivän lehti

23.10.2020

Fingerpori

comic