Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Onko kanttia olla armollinen?

En tunne Touko Aaltoa enkä kuulu Vihreisiin, mutta inhimillisesti katsoen on ollut surullista seurata Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon sairauslomaan liittyvää spekulaatiota. Puolueen vierestä, sisältä ja mediassa on näkyvästi otettu kantaa siihen, milloin Aallon pitäisi olla työkunnossa.

On mietitty, mitä Aallon toipuessaan tulisi kysyä itseltään ollakseen hyödyksi työnantajalleen eli puolueelleen. On mietitty, mitä Vihreiden puoluejohdon tulisi ajatella Aallon stressinsietokyvystä. On mietitty, miten Aallon tulisi valmistautua työhönpaluuseensa.

Luin jopa spekulaatioita siitä, minkä diagnoosin lääkäri mahdollisesti on kirjoittanut Aallon sairaslomapaperiin.

 

Olkoon ihminen puoluejohtaja tai mikä tahansa, nämä asiat eivät kuulu meille muille. Eivätkä näin ollen asiallisen tai asiattoman median sivuillekaan. Nämä ovat ihmisen henkilökohtaisia, hänen ja hänen lääkärinsä välisiä asioita.

Tämä kaikki kolahtaa minuun, koska olen joutunut kokemaan vastaavaa omassa työssäni.

Kerran jopa spekuloitiin, voinko aloittaa 10 kuukauden päästä uuden projektin, entä mitä sitten tehdään, jos olenkin sairaslomalla. Minulla oli ollut murtunut ranne, sijoiltaan mennyt olkapää seurauksineen ja lonkan tekonivelleikkaus.

Toivon todellakin, että tukirakenteeni pysyvät jatkossa paremmassa kunnossa.

Kuitenkin on mahdotonta tietää, onko kukaan meistä 10 kuukauden päästä terve, vaikka kaikki niin luonnollisesti toivovatkin sekä omalle että kaverinsa kohdalle.

 

Media on spekuloinut myös sitä, mitä Aallon tulisi ajatella sairauslomansa aikana. Hänen päähänsä on mediassa laitettu pohdintaa siitä, mitä hänen tulisi ajatella poliittisesta tulevaisuudestaan.

Jos on elänyt sairastuneen, masentuneen, uupuneen tai unettoman lähellä tai itse kokenut vastaavaa, tietää, että tuollainen kysymys on mahdoton. Uupunut miettii, miten hän jaksaa hengittää, syödä tai nukkua.

Miten ollakaan, olen viime aikoina pohtinut armoa. Teen esitystä Irja Askolan runoista, joten asia on mielessäni hänen runojensa kautta myös kristillisessä mielessä. Askolan runoissa armo on keskeinen, pysyvä teema. Vaikka kaikki muu olisi mennyt, armo aina jää ja oikeus huomiseen.

 

Sitten tulee mieleen filosofi Immanuel Kant, jonka keskeinen ajatus on universaali moraali, jossa ihmisen on luotettava siihen, että ihminen sisimmässään tahtoo aina hyvää. Ihmisellä on lähtökohtaisesti hyvä tahto.

Mitä meille on tapahtunut? Miksi alistumme typeryyteen, jossa spekuloimme toisten yksityisasioilla, terveydellä, lääkärintodistuksilla? Mitä ne meille kuuluvat?

Toivon Touko Aallolle, hänen läheisilleen ja kaikille heille, joilla on vastaavia kokemuksia joutua juoruilun, spekuloinnin ja ilkeyden kohteeksi, lämmintä ja ystävällistä voimaa voittaa paha hyvällä. Olla armollinen itselleen ja muille.

 

Kirjoittaja on Hämeenlinnan teatterin johtaja.