Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Paluu leirinuotioiden ääreen

Kuva: Vilja Tamminen

Vietin viikko sitten päivän, joka alkoi metsämatkalla menneisyyteen ja päättyi kymmenien ihmisten kohtaamiseen verkon todellisuudessa.

Loikkasin Rapolanharjun linnavuoren rautakaudelta suoraan virtuaaliseen läsnäoloon Instagramiin Elina Rouhiaisen urbaanin fantasiatrilogian päättävän Unienpunojan julkistamiseen. Hetken tuntui siltä kuin olisin liikkunut aikakoneella.

Ihmiset ovat viime viikkoina palanneet luontoon joukkoliikkeenä, kun vapaa-ajan liikkumismahdollisuudet ovat kaventuneet. Samaan aikaan internetistä on tullut meille koulu, työpaikka, kohtaamispaikka ja tila, jossa voi kokea elämyksiä eri taiteen alueilta.

Mikään tässä ei ole uutta, mutta samaan aikaan silti kaikki.

 

Aina tulee olemaan yhteisöön kohdistuvia ulkopuolisia uhkia, joilta suojaudutaan yhdessä. Rautakaudella vetäydyttiin linnoituksiin tärkeimmän omaisuuden kanssa viikoiksi tai kuukausiksi turvaan vihollisen ryöstö- ja valloitusretkiltä.

Tällä kertaa strategia on toinen: pidämme yhtä pysymällä kaukana toisistamme.

Samaan aikaan, kun hämäläiset kokoontuivat merkkitulien sytyttyä novgorodilaisten pelossa Rapolanharjun linnavuorelle tai Aulangon muinaislinnaan, kirjoitti italialainen Giovanni Boccaccio Decameronen, jossa kymmenen nuorta aikuista vetäytyy Firenzestä maaseudulle pakoon alueella raivoavaa ruttoa.

Kahden viikon karanteenin aikana he kertovat toisilleen yhteensä sata tarinaa.

 

Decameronen kaksi viikkoa karanteeniaikaa tuntuu naurettavan lyhyeltä sekä tämän kevään kokemusten että rautakauden perspektiivistä. Mikä rutto olisi ehtinyt pyyhkiä alueen läpi niin lyhyessä ajassa?

Kuusi vuotta sitten olin puhumassa kirjallisuuden päivässä, jossa väitin, että olemme digitaalisen kehityksen myötä menossa suuntaan, jossa lukeminen ja tarinoiden kokeminen yhteisöllistyy samaan tapaan kuin ennen leirinuotioilla.

Ajattelin, että kirjallisuus muuttuu enemmän yhdessä jaettavaksi ja siihen liittyvä uudenlainen sosiaalisuus ja ääneen lukeminen tulevat yleistymään.

 

Ja todellakin: olemme olosuhteiden pakosta palanneet yhdessä leirinuotiolle kotilinnoituksistamme käsin – virtuaalisesti. Yhdessä koettavat ja jaettavat asiat ovat täyttäneet internetin valtavalla vauhdilla.

Katson päivittäin lukuhetkiä, joissa Timo Parvela lukee otteita kirjoistaan ja seuraan vierestä, kun eräs nelihenkinen kaveriporukka pelaa Twisteriä tietokoneen välityksellä.

Ihmisten kekseliäisyys luoda uusia muotoja toistensa kanssa toimimiselle, viestimiselle ja muiden ilahduttamiselle ei lakkaa koskaan hämmästyttämästä.

Haluamme yksilöinä ja kansakuntina olla osa suurempaa tarinaa. Nämä viikot ja kuukaudet, joita nyt elämme, synnyttävät enemmän tarinoita kuin Decameronen sivuilta löytyy.

Minkähän muodon seuraava Pohjantähti-trilogia tulee saamaan?

 

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna.