Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Pyhä yhteys esiintyjän ja katsojan välillä ei muutu

Kuva: Sara Aaltio
Kuva: Sara Aaltio

Olisin halunnut kirjoittaa monenmoisista kulttuuriin ja taiteeseen liittyvästä aiheesta mieluummin kuin maailmaa mullistaneesta pandemiasta. Mutta kyllähän niin on, etten sitä tapahtuma- ja kulttuurialan ammattilaisena voi sivuuttaa.

Korona kun iski meidän alaamme kovemmin kuin kukaan uskalsi edes pelätä. Kaikki yhdessä kokeminen on pysähdyksissä, ja sen myötä myös kaikki ne ihmiset, jotka ne kokemukset mahdollistavat, ovat työtä vailla.

Nyt ovat päällimmäisenä mielessä tietenkin tämä hetki ja juuri nyt käsillä olevat ongelmat, huolet, ikävät uutiset, tragediatkin. Valtava joukko hienoja ihmisiä on nyt joutunut yhtäkkiä pysähtymään, kun maailmankaikkeus on kaatanut ämpärillisen kylmää vettä niskaan.

 

Tällaisessa tilanteessa on vaikea nostaa katsettaan tulevaisuuteen.

Mutta nostettava silti on. Sillä siellä tulevaisuudessa on sekin hetki, kun kaikki tämä on muuttunut muisteltavaksi, opiksi, joka saatiin julmalla tavalla, neuloilla kynsien alle ja tikulla silmään. Kun kulttuuriala on toipunut, ehkä erinäköisenä kuin ennen, mutta toipunut, yhtä kaikki.

Pahimpina epätoivon hetkinä tosin pessimismi nostaa päätään. Ehkä kukaan ei enää olekaan kiinnostunut esittämisen kulttuurista kaiken tämän jälkeen, eikä palaa enää katsomoihin? Ehkä oman elämän muuttumisen synnyttämä huoli ja pelko tekee lähtemisestä muiden joukkoon kokemaan vaikeaa?

Ehkä kaikkinainen etätaide ja sosiaalinen etääntyminen onkin muuttanut suhteen esittävän taiteen kokemiseen pysyvästi?

Tämä on kyllä melko rohkea oletus. Ei se ole.

 

Esittävän taiteen vetovoima on nimenomaan elävä, muuntuva ja kaksisuuntainen yhteys esiintyjän ja kokijan välillä. Ihmisille on ollut jo ihmiskunnan alusta välttämätöntä kertoa toisilleen, ja juuri se suora kosketus tuo tarinan ja kokemuksen lähemmäs, kokijan osaksi kertomusta.

Kaikki noita kahta, esiintyjää ja kokijaa, etäännyttävät keinot vähentävät vuorovaikutusta, ja vievät esittämistä kohti tallennetta. Tallenteillakin, tai sähköisesti välitetyillä esityksillä, on toki oma paikkansa esittämisen maailmassa, mutta koskaan ei kuitenkaan paikalla koettu nuotiokertomus katoa.

Mitä kauemmin olen esittävän taiteen parissa työskennellyt, sen epäilevämmin suhtaudun siihen herkkään yhteyteen kajoamiseen millään välineellä. Sillä se on esittämisen pyhä yhteys, eikä maailma tule toimeen ilman sitä jatkossakaan.

Ei siis huolta. Kyllä ne kokijat palaavat.

 

P.S. Silti en malta olla sanomatta, että nyt, kun nuotiotarinoiden paluuta odotellessa muuta keinoa esittävästä taiteesta nauttimiseen ei ole, kannattaa tehdä se etänä.

Itse olen saanut onnen olla mukana hienossa #koronankohottamat-projektissa, teatterialan taitajien kolmessa vuorokaudessa synnyttämässä someteatterissa. Kannattaa katsoa joka päivä ilmestyvä uusi mikroesitys, joka löytyy esimerkiksi Youtubesta.

 

Kirjoittaja on Verkatehtaan toimitusjohtaja ja kulttuurin maailmankansalainen, Hämeenlinna.