Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Rakas päiväkirja, aikuisena taidetta voi harrastella

Kuva: -
Kuva: -

Musta tuntuu, että olen tullut aikuiseksi, enkä voi enää kirjoittaa sulle. Varmaan ymmärrät kyllä, koska kaikki tarmoni menee nyt oikeisiin asioihin eikä aikaa sulle jää.

En tosin ole aivan varma, onko tämä totta, mutta se kuulostaa jotenkin aikuismaiselta, joten voin varmasti sanoa niin. Olen nimittäin huomannut, että aikuisten ei ole aina pakko puhua totta ja silti ne voi olla ihan tärkeissäkin tehtävissä ja tehdä kaikenlaista.

Olenkin alkanut oppia, että se miltä asiat näyttää, on tärkeämpää kuin se, miten ne oikeesti on.

 

Ja opin nopeasti. Vaihtoehtoisten totuuksien kurssiltakin sain melkein täydet pisteet. Se oli yllättävän helppoa, kun näytettiin konkreettisia esimerkkejä, no amerikka edellä tietenkin, mutta löyty niitä täältä meiltä suomestakin.

Sitten mä olen alkanut huomaamaan, että kyllä se on kuitenkin jotenkin aikuismaisempaa, kun aattelee ihan rehellisesti vaan niinku yhdestä näkökulmasta.

Että jos jotain on päätetty, niin sitten on päätetty. Ja jos näin on tehty, niin tehdään näin tästä eteenpäinkin. Koska se mikä toimii yhdelle, toimii ihan varmasti tolle toisellekin. Ja jos ei toimi, laitetaan toimimaan.

 

Ehkä eniten opettelemista mulla on siinä, että voi ihan helposti sanoa tehneensä jonkun jutun vaikka toinen sen olisikin oikeesti tehny, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Olen jotenkin kuvitellut, että yhteistyö on sellaista, missä molemmat osapuolet saa jotain.

Mä ymmärrän kyllä, että tämäkin kuuluu aikuisten asioihin ja ihan varmasti opin vielä, täytyy vaan harjoitella. Koska tarkoitus kuitenkin pyhittää keinot.

Se mikä mua kuitenkin tässä vähän mietityttää, mutta mitä en oikein uskalla tunnustaa, koska aikuisethan ei näytä pelkojaan tai epävarmuuttaan, niin onkohan se ihan totta, että näitä taidehommia ei saisi muka enää aikuisena tehdä? Mua vähän hämmentää, kun monet puhuu siitä, että onhan se ihan kivaa puuhaa ja sitä voi silleen harrastella.

Kun mä oon koko ajan luullu, että taiteen tekeminen olis ihmisen perustarve ja kuuluu ihan perusoikeuksiin. Ja nyt kuulin, että taiteen tekeminen ei sais kuitenkaan maksaa mitään. Ja just kun yksi onnistunut juttu on saatu tehtyä, tehdään se sama uudelleen, mutta eri nimellä.

 

Aikuisena olemisessa parasta on se, kun ei tartte enää pelastaa koko maailmaa. Voi olla rauhassa itsekäs ja aatella ihan vaan ensin itseä ja sitten vasta muita. Kyllä mä olen tosi luottavainen, että opin hyväksi aikuiseksi.

Tää on loppujen lopuksi vähän samanlaista, kuin vaikka pelaaminen. Sä pelaat niillä korteilla mitä sulle on jaettu. Tärkeintä on voitto, ei reilu peli. Huijata voi, kunhan ei jää kiinni.

No moicca sitten, koita pärjäillä!

 

P.s. Ainiin, viime viikolla kävi niin, että menin yhteen kauppaan.

Siellä oli semmonen nuori tyttö soittamassa viulua. Mun edellä jonossa yks mummo harmitteli, kun sillä ei ollut antaa viulunsoittajalle rahaa.

Mä sitten annoin sille mummolle muutaman kolikon ja se mummeli oli niiiin onnellinen, kun se sai antaa kolikot sille soittajalle. Mullekin tuli siitä sitten tosi hyvä mieli, kun autoin toista ilahduttamaan kolmatta.

P.p.s. Rakas päiväkirja, nyt kun tarkemmin ajattelen, voinko sittenkin tarvittaessa vielä olla yhteydessä?

Kirjoittaja on Kettukin toiminnanjohtaja, Hämeenlinna.

Menot