Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Rakkaudella ja hartaasti

Kuva: Muu
Kuva: Muu

”Olen pelkkä amatööri. Tämä on vain tämmöinen harrastus.” Nolosteleva lausahdus, jonka saa usein kuulla maalaustelineen, pianon tai vaikkapa ompelukoneen äärestä.

Sanaa “amatööri” käytetään monesti vähättelevässä sävyssä, vaikka se juontuu latinan sanasta amare; rakastaa. Harrastus pohjautuu taas sanaan harras.

On terveellistä muistaa, että jokainen ammattilainenkin on ollut aluksi ”harrastaja.” Jos käy niin, että pitkän opiskelun ja monien ponnistelujen kautta harrastuksesta muotoutuukin työ, tilanne muuttuu. Vaatimukset kasvavat. ”Näytön paikka” tulee piinallisen tutuksi käsitteeksi.

Moni ammattilaiseksi lukeutuva taiteilija tai urheilija saattaakin kaiholla muistella menneiden harrastusvuosiensa intoa, vapautta ja huolettomuutta.

Itse haluan muistaa ajan, jolloin kirjoittaminen oli minulle harrastus. En vähättele noiden vuosien merkitystä. Tuossa ajanjaksossa piilee vastaus itselleni tärkeään kysymykseen: miksi ylipäätään lähdin tälle epävarmalle alalle.

Haluan yhä muistaa mitä kirjoitusharrastus minulle aikoinaan antoi – kuinka tarinoiden kirjoittamisen maailma aukesi ensin kouluaineiden kautta, kuinka 12-vuotiaana aloin tapailla runoja ja raapustella pieniä kertomuksia ja kuunnelmia, joita pikkusiskoni kanssa nauhoitimme isältä lainatulle kasettimankalle.

Noissa vuosissa lepattaa se viaton lumo, josta kaikki alkoi. Ammattikirjoittajana minun on tärkeää kysellä säännöllisesti itseltäni: onko lumo yhä tallella? Osaanko vaalia sitä oikealla tavalla? Jotta taiteilija pystyisi tekemään työtään, olisi hänessä elettävä luomisen leikki, uteliaisuus ja innostus.

Sitä liekkiä on itsessään varjeltava ja siitä on pidettävä huolta. Kun talousluvut, ennusteet ja tilastot yrittävät sammuttaa toiveikkuuden, koetan nähdä etäämmälle, sinne missä istun 12-vuotiaana rantakivellä vihko ja kynä kädessäni. En halua unohtaa sitä tyttöä, joka koetti koota lauseisiinsa kaislikon suhinan.

Haluan edelleenkin tuntea puhtaan harrastamisen ilon.

Postiluukuista on putoillut viime aikoina opistojen syysohjelmia ja esitteitä. Niitä on mielenkiintoista selailla, mutta useimmiten uskallus uuden harrastuksen aloittamiseen sammahtaa ilmoittautumispäivään mennessä.

Ihmisellä olisi hyvä olla yksi intohimon kohde, joka toimii hengitysreikänä arjessa. Harrastuksen löytäminen voi olla vaikeaa, mutta se on myös testi itsetuntemukseen. Kun oikea osuu kohdalle, sen mitä luultavimmin tuntee sisimmässään.

On mieltäylentävää, kun voi pystypäin julistaa olevansa musiikin, lukemisen, avantouimisen, nyrkkeilyn, käsitöiden, joogan, kuvataiteen, ratsastuksen, teatterin, kirjoittamisen, valokuvaamisen, tanssin, elokuvien tai kokkaamisen harrastaja. Tai ranskalaisittain: amateur. Rakastaja.

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.