fbpx
Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Ranska on pekoni ja muita väärinymmärryksiä – Kuinka puhua ja tulla silti ymmärretyksi

Kuva: Vilja Tamminen
Saara Tiuraniemi. Kuva: Vilja Tamminen

Puhun paljon ja ilmaisut menevät vauhdissa usein sinnepäin: sanon juna, kun tarkoitan lentokonetta tai meri, kun tarkoitan järveä. Mäntyä osoittaessani sanon ”tuo kuusi, jonka oksat ovat ylhäällä”. Tulen ominaisuudestani huolimatta ymmärretyksi hyvin, eli ympäristöni ihmiset ovat tavallista fiksumpia tai minua seuraa harvinaislaatuinen onni.

Nimeämme koko ajan asioita, välillä tietämättä mitä ne ovat. Nimien evoluutiosta löytyy mahtavia esimerkkejä jalopeurasta polkurattaaseen ja näköradioon. Erityisesti lapset keksivät jatkuvasti osuvia nimiä asioille, joille he eivät tiedä vielä muuta ilmaisua. Pikkuleipien suklaahippuset voivat olla ”piskoja” ja hattara saada synonyymin ”karvajäätelö”.

Sanat muuttuvat koko ajan. Vuosisadan aikana telefoni on muuttunut puhelimeksi, matkapuhelimeksi, kännykäksi ja lopulta älypuhelimeksi. Tosin kännykkä on ilmaisuna jo vanhentunut – kaikki parikymppiset ja sitä nuoremmat, jotka eivät koskaan ole lankapuhelimia käyttäneet, kutsuvat kännyköitään yksinkertaisesti nimellä puhelin.

Sanojen monitulkintaisuus herättelee mielikuvitusta. Lapsena kuulin radiosta Kari Tapion Kaipuun, jonka kertosäkeessä eivät taipuneet lehvät, vaan olin täysin vakuuttunut, että laulussa lauletaan ”lehmät tuuleen taipuu”.

Nimiin liittyvät väärinkäsitykset voivat jatkua vuosisatoja, vaikka tosiasiat ovat muuttuneet. On vaikea uskoa, ettei Kolumbus vielä neljännelläkään matkallaan Amerikkaan ymmärtänyt mihin maaperään oli rantautunut, ja tämän väärinkäsityksen vuoksi kutsumme vieläkin intiaaneiksi heitä, jotka maailmankartalla elävät toisessa maanosassa kuin varsinaiset intialaiset.

Luin vastikään tarinan henkilöstä, jonka isä oli sanonut hänelle ”Knowledge is power. Francis Bacon.” Yli vuosikymmenen, läpi lapsuutensa ja nuoruutensa, tämä viisaus oli kummitellut kuulijalle muodossa ”Knowledge is power, France is bacon”, eikä hän voinut ymmärtää, mikä epätodellinen linkki näiden kahden asian välillä oli. ”Tieto on valtaa”, kyllä – mutta miksi ihmeessä samalla väitetään, että ”Ranska on pekoni”?

Väärinymmärrys johti absurdeihin tilanteisiin, joista yksi sijoittui luokkahuoneeseen. Asiaa ihmetellyt nuori kysyi opettajaltaan mitä sanonta tarkoitti ja sai kymmenen minuutin paasauksen aiheesta miten tieto on valtaa.

Opettaja ei kuitenkaan käsitellyt mitenkään väittämän arvoituksellista loppuosuutta, ja kun epätietoinen oppilas jatkoi selityksen saadakseen kysyen ”France is bacon”? opettaja vain vastasi ”Kyllä”. Voin aavistaa miltä viimein kaikkien väärinymmärrettyjen vuosien jälkeen tuntui nähdä lause kirjoitettuna.

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna

Menot