Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Sähkökirja-apostolilla on asiaa

Kuva: Sara Aaltio

Seuraa loma-aikaan sovelias sähkökirjaevankeliumi. Sisältää muun muassa vastauksen kysymykseen ”minkä kirjan ottaisin matkalle mukaan?”

(Lyhennetty vastaus kiireisille: ota ne kaikki.)

 

Luen jatkuvasti jotakin, ja rakastan sitä: mielen uppoamista tarinoihin, ihmisiin, paikkoihin, tunteisiin ja tunnelmiin. Ja rakastan lukemani pohtimista.

Kirja on ihmeellisen ihana hyödyke. Silloinkin, kun se on huono, se voi olla kiinnostava, samaan tapaan kuin mitäänsanomaton teatteriesitys on mitä opettavaisin kokemus. Huonostakin saa aina jotakin.

Mutta välttelen kirjojen lukemista puhelimella. En siksi, että jotenkin vastustaisin sähköistä lukemista. Ei, minä kannustan kanssaeläjiäni sähkölukemiseen. Lukemisessa on henkisen mielihyvän ohella myös fyysinen puoli, ja taustavalolukeminen on epämiellyttävää.

 

Taustavalo nimensä mukaisesti hehkuu tekstin takana ja paistaa kirkkaana kohti silmiä. Mitä pimeämpää on, sitä rasittavampi tuo valo on.

Siksi kehotan kokeilemaan niin sanottua lukulaitetta. Sillä lukeminen on aivan eri asia, eri kokemus, eri tunne kuin tabletin tuijottaminen vetistävin silmin ranteet puutuneina, vakuutan teille. Se on kirja.

Tai ei se ole ainoastaan kirja, se on kokonainen kirjasto. Omassani näyttää olevan tällä hetkellä yli kolmesataa kirjaa! Kannan niitä kaikkia mukanani koko ajan. Työkirjoja, tutkimukseen liittyviä, hakuteoksia, historiaa, romaaneja, seikkailukertomuksia, pitkiä artikkeleita. Ja ne painavat vähemmän kuin yksi pokkari.

Jo pelkästään Pohjantähti-trilogian kantaminen matkalle jättäisi aimo nipun kalsareita kotiin.

 

Painon väheneminen ei ole ainoa riemu. Se, että lukija toimii myös kieliavustimena, helpottaa vieraskielisen kirjan lukemista valtavasti. Oudon sanan selityksen saa ruudulle vain hivelöimällä tuota käsittämätöntä kirjainjoukkoa. Ihmeellistä!

Miten lukulaite sitten eroaa tabletista? Sen valo suuntautuu kohti luettavaa tekstiä, poispäin silmistä. Kuulostaa triviaalilta, mutta ero on dramaattisen valtava.

Lukulaitteen sähkömustenäytöllä kirjan sivu muistuttaa pokkarin sivua. Tekstin kokoa voi muuttaa ja kirjasintyypin vaihtaa helppolukuisemmaksi. Marginaaleja säätäen rivi on aina juuri omalle lukutavalle sopiva. Ja laite muistaa, mihin jäit, vaikka itse unohdat. Eikä akkua tarvitse ladata kuukauteen.

Sähköinen pokkari. Mahtuu taskuun.

 

Minä olen vähän huolissani siitä, että sähkökirjoista muodostetaan mielipiteitä väärät välineet käsissä. Ei murtomaahiihtokaan vesisuksilla kivempaa ole kuin Järvisillä.

Mutta kyllä sähkökirjaa voi lukea myös sillä puhelimella. Sähkökirjan voi ottaa esiin aina.

Onneksi vaahtoaminen siitä, kuinka perinteinen paperikirja katoaa, kun sähkökirjat uhkaavat perinteistä tapaa lukea, alkaa jo vähän hiipua. Ei se korvaa paperille painettua, vaan tukee sitä.

Kyllä kirja säilyy, sen käyttötavat vain jalostuvat.

Jos joku alkaa polttaa paperikirjoja, tämä sähkökirjaevankelista on kyllä ensimmäisenä paikalla. Makaan siellä roviossa.

Jos nimittäin kirjat katoavat, voin hyvin kadota minäkin.

 

Kirjoittaja on Verkatehtaan toimitusjohtaja ja kulttuurin maailmankansalainen, Hämeenlinna.

Päivän lehti

10.8.2020