Kolumnit

Kulttuurivieras-kolumni: Taidekokemukset ovat pieniä ihmeitä

Kuva: Muu

Elokuvateatteriin lähtö vaatii minulta aina miettimisaikaa. Syynä lienee jonkinlainen varmistelun tarve: entä jos elokuva onkin surkea? Entäpä jos kaksi tuntia elämästäni valuu hukkaan?

Viime keväänä kävin katsomassa elokuvan nimeltä Van Gogh – Ikuisuuden porteilla. Olin melko varautuneella tuulella astuessani elokuvateatteriin. Olisiko odotettavissa kaksituntinen haukotteluntäyteistä kellonvilkuilua, vai tempaistaisiinko väsynyt mieleni sellaisiin sfääreihin, etten huomaisi ajankulua, saati herpaantuisi miettimään kotona odottavia tekemättömiä töitä.

Olin turhaan peloissani. Meditatiivinen ohjaus, hypnoottinen musiikki ja Willem Dafoen hienonherkkä tulkinta van Goghista pyyhkäisivät epäilykset mielestäni. Vaivuin elokuvaa katsoessani jonkinlaiseen ajattomuuden tilaan, josta ei olisi tehnyt mieli herätä. Sanalla sanoen: elokuva poltti jäljen mieleeni ja muistiini.

 

Samalla lailla on käynyt monen muunkin elokuvakokemuksen kanssa. Ludwig van Beethovenista kertova Ikuinen rakkaus ei ihastuttanut yltiöpateettisella juonellaan, mutta Gary Oldmanin syvällinen paneutuminen Beethovenin traagiseen rooliin sai kevyesti antamaan juonen puutteet anteeksi.

Amadeus-elokuvan juonittelevaa Salieria esittävä F. Murray Abraham on jäänyt raadollisuudessaan lähtemättömästi mieleeni. Jane Campionin ohjaama Piano soi vieläkin tummana muistissani.

 

Olipa kyseessä konsertti, teatteriesitys, elokuva tai kirja, valinta sisältää aina riskin: teos joko viettelee mukaansa tai siihen ei saa kunnollista otetta.

Olen koettanut kasvattaa itseäni rohkeaksi – en voi itse koskaan ennustaa, mikä alkaa puhutella, mikä vie mukanaan.

Kirja, joka jätti lukijansa teini-iässä kylmäksi, saattaa avautua vasta kun ikävuosia on tarpeeksi. Samoin käy usein musiikin ja kuvataiteen suhteen.

 

Täydelliset taidepettymykset lienevät lopultakin aika harvinaisia. Olipa kokemus hyvä tai huono, yhdestä olen varma: siitä pitäisi päästä aina keskustelemaan vaikkapa lukupiiriin tai kahvikupin tai viinilasin äärelle.

Kokemusten jakaminen toisen kanssa on yksi ihmisen suurimpia iloja. Muistan yhä uskomattoman hienon konsertin, jonka jälkeen olin pakahtua, kun en päässyt puhumaan siitä kenenkään toisen kanssa.

Jokainen meistä havainnoi eri tavoin näkemäänsä ja kuulemaansa. Jollekin teoksen äänimaailma on kaikki kaikessa, toinen keskittyy rakenteisiin, kolmas taas yksityiskohtiin ja pieniin, ohivilahtaviin viittauksiin. Tulkintatapoja on yhtä monta kuin vastaanottajiakin.

Se, kuinka toinen ihminen on kokenut teoksen, avartaa ja rikastuttaa ajatteluamme.

Ja kun teatterin, konserttisalin ja taidegallerian ovet sulkeutuvat, ja kirjan kannet painuvat kiinni, teokset jatkavat elämäänsä – meissä, vastaanottajissa.

 

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.