Kolumnit

Kulttuurivieras: Rituaali on DNA:ssamme

Kuva: Hameenlinnan kaupunginmuseo
Kuva: Hameenlinnan kaupunginmuseo

Suomi voittaa keskimäärin kymmenen vuoden välein, mutta onpa se riittävän usein, jotta voi syntyä rituaali.

Kisojen alussa Mörköön uskovat vain lapset. Voiton yllättäessä pappeina toimivat tietysti sankarit itse, media ja tosifanit.

Kaavana on spontaania riemua ja huutoa, dokaamista torilla ja kaste suihkulähteessä, virsinä tutut kannatuslaulut ja uusin mash-up Mertsin selostuksista. Seuraavina päivinä seurataan vielä voittajien kotiinpaluu ja kansanjuhlat maakuntakierroksineen.

Välillä tuntuu, että ainakin julkiset rituaalit menettävät koko ajan voimaansa. Elämä on vapaampaa ja vähemmän säädeltyä.

Mutta kun rituaali koskettaa, se riipaisee syvältä ja järkyttää perustuksia. Tunnereaktio on aitoa ja puhdistavaa.

 

Vanhimpia selkeitä kaavoja seuraavia rituaaleja meillä ovat kirkonmenot eri muodoissaan. Kirkon rituaalit olivat ennen elämän keskiössä.

Luterilaisuuteen on kuulunut jonkinasteinen pakko osallistua jumalanpalvelukseen ja kirkkokuri vielä 1600- ja 1700-luvulla. Pakko kuulua johonkin perinteiseen uskontokuntaankin poistui vasta 1923 uskonnonvapauslain myötä.

Viikoittaiset jumalanpalvelukset ovat valtaosalla jääneet, mutta tapakristityt ja me laumasta harhautuneet saamme osamme suvun kastejuhlissa, kirkkohäissä ja etenkin hautajaisissa. Niin, hautasin isäni viime viikonloppuna ja itkin lohduttomasti heti ensimmäisen virren käynnistyessä.

Prosessin jälkeen olo oli eheytynyt. Totaalisesta epätoivosta, arkun kannon ja laskun, kannelle osuvan hiekan äänen ja muistotilaisuuden kaavojen kautta suruprosessi lähti ehkä vihdoin kunnolla käyntiin.

 

Nostamme ruumiin/Päittemme ylle/Laulamme virren/Kaikilla on hauskaa/Rituaali!/Rituaali! (A. W. Yrjänä/CMX, Rituaali, Raivo EP, 1989)

Rituaali vie jotain päätökseen tai saattaa liikkeelle.

Rituaali rytmittää arkea ja pyhittää aina lääkärin vastaanoton valkoisesta takista äänestyslipun leimaukseen.

Rituaali erottaa meidät apinalaumasta. Tai no, apinoillakin on omansa, jopa linnuilla ja kaloilla.

Rituaali on DNA:ssamme.

 

Kirjoittaja on Hämeenlinnan kaupunginmuseon amanuenssi.