Kolumnit

Kulttuurivieras: Teet minut lapseksi taas – nostalgian nousu näkyy monin tavoin yhteiskunnassa

Kuva: Vilja Tamminen
Kuva: Vilja Tamminen

Mitä enemmän maailma ympärillämme on liikkeessä, sitä enemmän kaipaamme asioita, jotka tuntuvat pysyviltä ja lämmittäviltä. Tutun kuvan, esineen tai tarinan avulla voi hetkessä löytää positiivisen muiston ja tunteen, tehdä aikamatkan paikkaan, joka tuntuu turvalliselta.

Itse pystyn milloin tahansa palaamaan esimerkiksi lapsuudenmökin nurmikolle lukemaan loputtomaan kesäpäivään J.R.R. Tolkienin Tarua sormusten herrasta ja seuraamaan kartalta sormuksen saattueen eroja ja yhteen palaamisia Keski-Maassa.

 

Nostalgian kalliot ovat suosittu matkakohde – viime vuosina jälleen kasvavissa määrin. Nostalgian nousu näkyy monin tavoin yhteiskunnassa politiikasta retrotuotteisiin ja tarinoihin asti. Ja sen voima on valtava ja mukaansatempaava, sillä polttoaineena toimivat positiiviset tunteet ja lapsuus, lapsi meissä jokaisessa.

Todistin pari viikkoa sitten läheltä, miten kaksi suomalaislukijoille merkityksellistä tarinamaailmaa kohtasi Helsingissä.

Uusi Lastensairaala sai seinälleen historiallisesti poikkeuksellisen taulun, jossa Richard Scarryn kirjosta tutut Pupu ja Mato Matala kohtaavat lääkärin vastaanotolla Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen. Scarryn osuuden työhön piirsi hänen ainoa lapsensa Huck Scarry, joka jatkaa isänsä hahmojen kanssa työskentelyä.

Kun kaksi omasta lapsuudesta tärkeää maailmaa yhdistyy, se avaa mieleen uuden ikkunan – varsinkin kun kuulee Mauri Kunnaksen kertovan, ettei hän luultavasti olisi alkanut tehdä lastenkirjojaan ilman Richard Scarryn vaikutusta.

 

Tarinat ja kuvat saavat mielikuvituksemme liikkeelle, innostavat miettimään mitä olemme ja voisimme olla. Tähtitieteilijä Esko Valtaoja on kertonut Tammen kultaisissa kirjoissa ilmestyneen Mikki Hiiren kuuraketin olleen yksi hänen ensimmäisistä kosketuksistaan avaruuteen. On mahtavaa nähdä, kuinka nostalgisen vastaanoton kirja tulee saamaan, kun se ilmestyy tauon jälkeen pian uusintapainoksena.

Disney on yksi aikamme suurimmista nostalgian lähteistä: pelkkä sana avaa muiston moneen eri maailmaan. Kävin juuri katsomassa Tim Burtonin ohjaaman uuden version vuonna 1941 ilmestyneestä elokuvaklassikosta Dumbo, ja mietin, miten nostalgia toimii tärkeänä välittäjänä eri sukupolvien välillä.

 

Nämä Disneyn uudelleenfilmatisoimat live action -filmit, jotka Liisa ihmemaassa käynnisti vuonna 2010, ovat juuri tällaisia yhdessä koettavia välittäjiä parhaimmillaan.

”Teet minut lapseksi taas”, henkäisee Dumbo-elokuvan laskelmoiva viihdemies V.A. Vandemere nähdessään suurikorvaisen norsunpoikasen lentävän – ja kuulostaa ainoan kerran inhimilliseltä. Nostalgian suurin voima on lapsuus, mutta se on myös oman kokemuksen ja elämyksen jakaminen, yhdessä tekeminen.

Tulen aina muistamaan mitä Huck Scarry painotti kertoessaan nerokkaasta lastenkirjailijaisästään: ”He took time to do things together”.

 

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna.