Kolumnit

Lehdistö ei lyönyt Olavi Virtaa maahan

Suurista tähdistä liikkuu juttuja, jotka pysyvät hengissä, vaikka niitä ammutaan alas.

Viime viikonvaihteen Antti Hakala kertasi Ilta-Sanomissa juttua ystävästään Olavi Virrasta (1915-72). Polttopisteessä on taas laulajan Ilomantsin keikka vuodelta 1959.

Siitä nousi kohu, koska lehdistö, Ilta-Sanomat ensimmäisenä, kertoi soiton menneen poskelleen juopuneiden muusikoiden takia.

Olavi Virran puolesta puhuva Hakala jyrähteli. Lehdet olivat virheellisesti uutisoineet myös Virran esiintyneen päissään, mikä ei Hakalan mukaan ollut totta.

Vanha tarina jatkuu tuttujen nuottien mukaan. Ystävä vakuuttaa tapauksen kääntäneen maan suosituimman iskelmälaulajan uran laskuun.

Hakalan mukaan Virtaa koetteli varsinkin se, ettei median valhetta koskaan pesty puhtaaksi.

Mitä täällä kertaa Hakala väittää? Ei mitään muuta kuin sitä, että lehdistö on keskeisesti vastuussa Virran kovasta kohtalosta.

Valehtelemalla media kohteli tähteä kaltoin. Kovaa arvostelua!

Ilomantsin keikka oli katastrofi. Tästä kertoo yksin se, että orkesterin hanuristi vietti riehuttuaan yönsä putkassa.

Lehtitietojen mukaan myös Virta oli päihtynyt. Hakala on toista mieltä, mutta mistä hän voi tietää laulajan esiintyneen selvin päin?

Hakalan tietolähde on Virta, joka kertoi ystävälle, ettei unohda koskaan Ilomantsia.

Miksi juuri Virta, asianosainen, olisi ehdottomasti luotettava tiedon lähde?

Olipa Virran kunto mikä hyvänsä, hänellä oli orkesterin johtajana vastuunsa soittajien työkunnosta. Miksi yksin hän olisi ollut selvä?

Ei ole mikään salaisuus, että Virran ja hänen orkestereittensa keikat olivat soittajien kielellä ”kosteita” tai ”erittäin kosteita”. Salaisuus ei ole myöskään Virran alkoholisoituminen 1950-luvulla.

Virralla ja muusikoilla meni kovaa, liian kovaa – ja vihdoin Ilomantsissa lankesi maksuun hinta työssä ryyppäämisestä.

Lehdistö teki vain työnsä: keikasta julkaistiin uutinen. Olisiko pitänyt vaieta? Miksi?

Ilomantsin skandaali ei ollut Virran uran loppu, ei sinne päinkään, vaikka tätä hokemaa lämmitti myös Hakala.

Laulaja jatkoi keikkailua ja teki 1960-luvun alussa huippuluokan levytyksiä – suomalaisen iskelmän klassikoita – kuten Hopeinen kuu ja Vihreät niityt.

Virran johti tuhoon alkoholi, ei Ilomantsi. Hänellä oli tilaisuus ryhdistäytyä, jättää viina, mutta tähän mahdollisuuteen hänellä ei ollut voimia tarttua.

Muistia sanotaan valikoivaksi, mutta muistoja voi myös valita. Olavi Virta jätti jälkeensä musiikillisen kansallisaarteen, jossa riittää sekä muisteltavaa että nautittavaa.

Katse kohti kultaa!

Miksi kaivaa esiin Ilomantsia tai valokuvia, joissa Virta ennen kuolemaansa katselee Pispalan mökissä viinapulloa?

Päivän lehti

17.1.2020