Kolumnit

Lisää linkoloita lähivesille

Kalastaja
Pentti Linkola
on kohta kolmenkymmenen vuoden ajan poikennut kahdesti talvessa kalakaupoilla. Sääksmäen mies myy verkoilla pyytämäänsä haukea, kuhaa, madetta, ahventa ja joskus siikaakin. Alkuun hän kulki hevosella, viime vuodet kuljettajan kanssa autolla.

Meillä kaupat tehdään aina, vaikka kalaveden äärellä asutaankin. Mies, joka parinkymmenen kilometrin päästä Ritvalasta lähtee hevosella Iittalaan kalanmyyntiin, suhtautuu elinkeinoonsa varmasti vakavasti.

Oltakoonpa pian 80-vuotiaasta Linkolasta ja hänen ajatuksistaan mitä mieltä tahansa, ainakin työnsä hän ottaa tosissaan ja elää niin kuin opettaa. Hyisen Vanajanselän verkkoavanto ei anna elantoa laiskurille eikä missään nimessä helpolla.

Moni suomalainen on jo unohtanut, miltä aito luonnonkala maistuukaan. Käsitys kalasta on peräisin markettien tarjousaltaissa ja laitoskeittiöissä kesääntyneestä Norjan kassilohesta, kalapuikoista tai thaimaalaisesta tonnikalasäilykkeestä.

Monet uusavuttomat kuolisivat tuoreen järvikalan viereen nälkään, sillä perkaustaito alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Kalastaja Linkolakin on aistinut ongelman ja jalostaa osan saalistaan haukifileiksi ja nylkee matikat valmiiksi.

Kotimaisen kalan menekkiä on edistetty lukuisin kampanjoin eikä syyttä, sillä monet kalavedet ovat selvästi alikalastettuja. Tarkkaa saaliskirjanpitoa pitävä ja vesistön tuottokykyä varjeleva Linkola sanoo, että Vanajavesi elättäisi parikymmentä hänen kaltaistaan ammattikalastajaa.

Tuoreella lähikalalla olisi myös mainiot markkinat eikä sitä tarvitse edes halvalla myydä. Katsokaapa vaan, mitä kotimainen kuha maksaa kaupassa.

Kun kalasoppaan lisäävät mausteensa sinänsä hyvää tarkoittavat hölmöt, hienotkin menekkikampanjat hyytyvät käsiin. Surullisin esimerkki on Maailman luonnonsäätiön WWF:n amatöörien rustaama Kuluttajan kalaopas.

Se neuvoo muun muassa kavahtamaan Suomenlahden vaellussiikaa, koska se on uhanalainen. Mistä kukaan erottaa vaellussiian sen paikallaan elävistä lajikumppaneista, siikamaailman peräkammarin pojista?

Sitä paitsi laajoin istutuksin on taattu siikakantojen vahvistuminen ja se, että luonnonkalat ja istukkaat ovat sekoittuneet keskenään jo moneen kertaan.

Monet kalakauppiaat ja ravintolat ovat niin kauhuissaan WWF:n ukaaseista, että eivät ota tarjolle enää mitään siikaa. Näinkö edistyy kotimaisen lähikalan kestävä käyttö?

Etelä-Suomen merikalastajat, ammattilaiset, syyttävät WWF:ää epämääräisistä motiiveista. Norjan kalateollisuus tukee järjestöä eli ostaa siltä anein vaiteliaisuutta omasta luontoa rasittavasta elinkeinostaan. Siikaa sättimällä edistetään norjalaisen kalan menekkiä.

Ammattikalastajat epäilevät myös WWF:n asiantuntemusta, sillä järjestö ei pyynnöistä huolimatta ole esitellyt kalaoppaansa laatijoiden ammatillista tai tieteellistä pätevyyttä.

Ehkä WWF:n saattaisi olla viisasta pitäytyä vain pinssien ja herttaisten pandapehmolelujen myynnissä ja olla puuttumatta asioihin, joissa sen ymmärryskyky on ilmeisen rajallinen.