Kolumnit

Luutamarja onkin metsän tumma aatelinen

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Parhaat juuriluudat tehdään variksenmarjan juurista. En tosin tiedä, osaako niitä mainioita luutia vielä joku tehdä.

Tummanpuhuvasta luutamarjasta on tullut toisella tavalla ihmemarja, metsän aatelinen. Variksenmarjassa on paljon kuitua sekä mustikan tapaan antioksidantteja ja vitamiineja. Hyvät vaikutukset on tunnettu jo kansanlääkinnässä. Ilman nykypäivän tutkimuksia variksenmarjalla on osattu vetreyttää muistia ja torjua kaihia. Melkein ihmeitä tekevien ominaisuuksien lista on pitkä.

Hämmästyttävin taitaa olla tieto, että variksenmarjan omat aurinkosuojat eli väriaineet toimivat uv-suojana myös ihmisen ja eläinten kehossa.

Variksenmarjan satokausi on pitkä. Marjaa voisi poimia loppukesästä lumen tuloon saakka. Uudelleen apajille voi suunnata keväällä ja kerätä ylivuotista satoa.

Etelä-Suomessa kasvava etelänvariksenmarja ei tosin houkuttele poimijaa, sillä sen marjat ovat pieniä ja kuivia. En ole ikinä napannut koriini variksenmarjaa, vaikka en olisi nähnyt metsässä mustikan mustikkaa tai puolukan puolikastakaan.

Pohjoisemmassa viihtyvä pohjanvariksenmarja sen sijaan marjoo niitä makeita ja meheviä ihmemarjoja. Todistetusti hyvää mehu- ja hillomarjaa on Lapissa osattu käyttää aina. Pohjanvariksenmarjaa kutsutaan kiiltävän mustan värinsä takia myös kaarnikaksi eli korpin marjaksi.

Variksenmarja on yllättäen myös pihakasvi. Metsäpihassa kuntta eli siirtovarvikko on suosittu pihan pohja.

Alakoulun opettajani varoitteli minua aikoinaan takertumasta lillukanvarsiin. Hän tarkoitti sillä asian viereen rönsyilevää puhetapaani ja ohjasi näin tuttuun sanontaan verhotulla moitteella oppilasta oikeammalle polulle. Innostuin tietysti silloinkin asian vierestä eli hiljaa olemisen taidon sijasta aloin ihmetellä mikä marja se lillukka oikein on.

Vaatimaton lillukka rönsyilee kankailla ja kosteammassakin metsässä. Hakkuut ja harvennukset ovat vain ilo, sillä valon lisääntyessä kasvusto vahvistuu ja marjoja tulee enemmän. Iloisenpunaisen lillukan maku on kyllä ikävästi hailean vetinen. Olen jo vuosia toiveikkaana odotellut lillukan nousemista hittimarjojen joukkoon, mutta tätä ei taida tapahtua.