Kolumnit

Martakerho antaa apua lähtösaarnaan raadonlukemista tinkimättä

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Ollako vai eikö olla? Noh, antaisit vaan olla.

Marraskuu valuu kohti joulua kuin elämä kiusatun sielun hapuilevista käsistä. Vielä kuitenkin ehtii päästää irti.

Marraskuu tarkoittaa nimensä mukaisesti kuoleman kuukautta. Se on almanakan ainoa kalmanakkakuukausi.

Marras (marta) tarkoittaa vainajaa tai kuoleman ennusmerkkiä. Luonto kuolee, ja niin tekevät myös jumalasta seuraavat, ihmiset. Monikossa martaat tarkoittavat myös kuolleiden sieluja.

Marraskuun ei tarvitse kuitenkaan olla ankeaa selviytymiskamppailua. Kaikesta kurjuudesta varsinkin suomalainen osaa ottaa ilon irti. Uupumus muuttuu peloksi, pelko vihaksi ja viha itsetuhoisuuden polttoaineeksi.

Yksilön siirtymä ehdaksi kärsiväksi ihmisraunioksi on usein joukkuepeliä. Loppu on omissa käsissä.

Martat ovat tarmokkaita keksimään erilaisia arjen niksejä ja kovan luokan käsityöläisiä muutenkin. Jos joku perustaisi yhdistyksen Etelä-Suomen martaat, liittyisin oitis joukkoon hurjaan ja kalpeaan.

Vuoden pimein aika voi kätkeä sisälleen kaikenlaista kehittävää.

Hampusta voi punoa vaikka köysiä. Kiikkuisimme yhdessä rivissä aina niin uljaissa kantahämäläisissä koivupuissa. Ja me keinutaan, keinutaan…

Jos ylhäisessä yksinäisyydessä roikuskelu ei ajatuksena maistu, martakerhossa keksitään myös oivia seurapelejä. Niitähän me rakastamme.

Mikä olisikaan arvokkaampaa kuin koota koko naapurusto yhteen pelaamaan vaikka venäläistä rulettia.

Jokaiselle jaettaisiin pirtsakan punainen bandana ja kolme varapatruunaa. Jos onnetar ei suosisi, niin niskalaukaukseen olisi kuitenkin vielä mahdollisuus. Kun tänään lähden -biisi olisi merkki tasapelin jälkeisestä bonuskierroksesta.

Toki voisimme porukalla kaivaa ison kuopan torin alle ja vain jäädä sinne korkeista raadonlukemista tinkimättä.

Marraskuun ehdoton hitti olisi matalan kynnyksen avohakkuu-harrastus, joka tarkoittaisi vanhan liiton rehellistä muilutusta vaikka tyhjällä parkkipaikalla.

Koska kaksinkamppailu on yliarvostettua, jalostaisivat martaat turpakäräjät tähän päivään sopivammaksi: kymmenen vastaan yksi, joista vain yhdellä ei ole nyrkkirautaa tai pesäpallomailaa.