Kolumnit

Matkalippu tuntemattomaan

Korvassani särähti, kun helsinkiläinen nuori nainen radio-ohjelmassa ilmoitti ostaneensa junalipun pohjoiseen ja ”matkustavansa pois sivistyksen parista.”

Sana sivistys kattaa paljon: tiedon ja henkisen kehittyneisyyden. Latinankielen kantasana civilis tarkoittaa myös säännöt tuntevaa kansalaista.

 

Kun suomalaista kulttuuria aikoinaan alettiin rakennella, suunnattiin hyvinkin kauas etelän sivistyksestä. Kansallisromantiikan aikana taiteellista innoitusta haettiin mm. Vienan Karjalasta ja Lapista. Junalippuja myytiin ahkerasti pohjoiseen ja itään. Päätepysäkeiltä matkaa jatkettiin hevosella, suksin tai patikoiden.

Sivistyksen rakennuspuut ja kivijalat – kansanrunous ja kansansävelmät – oli haettava kaukaa, varpaat rakoilla, otsat hiessä. Rakennuksia pystytettiin Karjalan korpien punahongista, kotimaisesta vuolukivestä, graniitista tai Ruskealan marmorista.

Kun kuuntelemme Sibeliuksen musiikkia, voimme lähettää osan kiitoksistamme Kolin ja Lieksan vaaramaisemille. Hämeen ja Karjalan luonto on matkannut metropoleihin Gallen-Kallelan, Halosen ja Edelfeltin maalaustaiteessa.

Maaseudusta ja kansanihmisistä ammentavasta kirjallisuudestamme voisi latoa pitkän kirjarivin halki Suomen. Ensimmäisinä tuossa kirjallisuuden klassikkoja sisältävässä letkassa komeilisi Juhani Ahon tuotanto. Aho oli kosmopoliitti, joka palasi kuitenkin aina takaisin luonnon keskelle.

 

Taide ja kulttuuri rakennetaan edellisten kulttuurikerrosten päälle. Kun maltamme kulkea kiirehtimättä kylien ja kaupunkien katuja, historiakerrokset laskostuvat eteemme.

Eri tyylikausien tuotokset lomittuvat yhteen välillä luontevasti, välillä kirskahdellen. Koristeellinen jugendtalo laatikkomaisen betonitalon vieressä on runollinen viesti ajasta, jolloin kauneus oli arvo, josta haluttiin tulla osalliseksi.

Talon suunnittelijalla ja rahoittajalla on täytynyt olla mielessä muutakin kuin kohteen käytännöllisyys, nopea valmistuminen ja huokeus. On mietitty myös esteettisyyttä, rakennuksen sulautumista ympäristöön, materiaalien kestävyyttä.

Oli itsestäänselvyys, että tulevat sukupolvet käyttäisivät rakennusta. Kertakäyttökulttuuri oli vieras käsite.

 

”Miettiessäni mitä sivistys on, minusta tuntuu, ettei se ole ainakaan sitä mihin sitä käytetään”, totesi kirjailija Samuli Paronen kyynisesti. Nurkkakuntaisuus on laskettu maakunnissa asuvien puutteeksi, mutta yhtä hyvin se voi vaivata pääkaupunkilaista.

Lontoon ja Pariisin kortteleista saattaa olla tarkka tuntemus, mutta sormi menee suuhun, jos kartalle on merkittävä Oulu. Junalippu pohjoiseen on kuin pelottava arpakuponki.

Sivistykseen kuuluu aito uteliaisuus eri elämisen muotoja kohtaan. Ja pohjoiseen matkaava voi yllättyä, jopa sivistyä.

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.