Kolumnit

Kulttuurivieras: Merkkipaaluja

Kuva: -
Kuva: -

Täytin juuri 40 vuotta. Tasavuosia.

Päivä ei tuntunut mitenkään sen ihmeellisemmältä kuin edellisetkään. Lähdin aamusta varhain keikalle Forssaan ja ohjaustöiden jälkeen menin kotiin. Aivan kuten muutenkin.

En yleensä juhli syntymäpäiviäni sen ihmeellisemmin. Ihmisten onnittelut tuntuvat tietysti hyvältä ja mukavalta, mutta itse juhlakaluroolista en ole koskaan oikein pitänyt.

Juhlissa vierailu on tietysti asia erikseen. Tykkään vierailla juhlissa ja pidän siitä, että ihmiset jaksavat järjestää niitä.

 

Kun saavuttaa elämässään tasaluvun, tulee jostain syystä tarve käydä elämäänsä läpi, tehdä itsensä kanssa jonkinlainen välitilinpäätös: missä sitä ollaan ja mitä sitä onkaan tullut tehtyä?

Kymmenvuotiaana tuntui, että päivät kuluivat hitaasti, koulu oli tylsää, ei ollut mitään tekemistä ja ikinä en kasva.

Kaksikymppisenä mietin, että sitten kun on kolmekymmentä, on vanha ja silloin pitää olla saavutettuna jo sitä sun tätä.

Kun täytin kolmekymmenrtä, mietin miten voin olla jo kolmekymmentä? Enkä ollut saavuttanut mielestäni sitä enkä tätä.

 

Nyt nelikymppisenä mietin sitä, miten nopeasti aika on mennyt ja mitä kaikkea jännittävää se onkaan sisältänyt.

Olen päässyt tekemään ja kokemaan kaikenlaista elämässä, niin hyviä kuin huonoja asioita. Vaikeuksia, voittoja, onnistumisia, pettymyksiä, syntymiä ja kuolemia, eroja ja rakastumisia.

Välillä kaipaan niitä lapsuuden kiireettömiä kesäisiä päiviä mummolassa Suomussalmen Sepänvaaralla, jossa aikaa ei ollut. Päivät olivat äärettömän pitkiä ja joskus kammottavan tylsiä.

 

Ajan kulun ja oman vanhenemisen huomaa parhaiten lapsistaan, niin hyvässä kuin pahassa. Kesällä vanhin lapseni pääsee ripille, vaikka omasta konfirmaatiosta ei ole kulunut kuin muutama hassu vuosi.

Vanhempani ovat varoitelleet, että ajan kulku tulee vain nopeutumaan ja ennen kuin huomaakaan sitä onkin jo eläkkeellä. Miten se voikaan tästä vielä nopeutua? Ja miten sitä voi jäädä eläkkeelle, kun on kaikenlaista vielä kokematta ja näkemättä?

Kun katselen elämääni taaksepäin ja peilaan sitä tulevaan viisikymppisyyteeni, jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleva vuosikymmen tuo tullessaan. Enää en kaipaa sitä sun tätä, mutta olisipa huominenkin päivä pitkä, jotta saisin nauttia siitä täysillä perheeni, työtoverieni ja ystävieni kera.

 

Kirjoittaja on näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja, Hämeenlinna.