Kolumnit

Metsäläisyys asuu syvällä meissä

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Koska me olemme edelleen niin metsäläisiä.

En muista mitä paheksuttavaa tai muuten vain aivoihini sattuvaa käytöstä vuosia sitten ääneni päivittelin, mutta tuo ystäväni tokaisu epäilemättä osui naulan kantaan ja selittänee monta kansakuntamme piirrettä.

Suomi kaupungistui länsimaalaisittain myöhään, sillä vielä 1950-luvulla enemmistö suomalaisista asui maalla. Parikymmentä vuotta myöhemmin enemmistö kansasta asui jo kaupungeissa, mikäli muutamaa suurinta lukuun ottamatta Suomessa ylipäätään on mielekästä kaupungeista puhua.

Ripeän muuttotahdin vaikutukset näkyvät yhä mielenmaisemassamme. Emme ole sopeutuneet elämään urbaanissa ympäristössä ihmisten ympärillä.

Yhä edelleen oma tupa ja piha ovat listalla korkealla, kun udellaan suomalaisten haaveita.

Mökki keskellä ei mitään on se paikka, jossa suomalaisista suurimman osan mieli lepää.

Metsäläisyys ja pellossa asumisen mentaliteetti pääsevät valloilleen niin liikenteessä kuin kesäisissä tapahtumissa, joita niememme pursuilee lyhyen suven aikana viikonlopusta toiseen.

Tapahtumat eroavat musiikkitapahtumista siinä, että jälkimmäisessä musiikilla on yleisölle merkitystä.

Ensimmäisessä se on tekosyy riemunpidolle, jossa pää vedetään viinalla turvoksiin. Lieveilmiöinä tapahtuman tuoksinnassa ympäristö paskotaan välinpitämättömällä käytöksellä kurjaan kuntoon ja rakko tyhjennetään muitta mutkitta nurkkaan kuin nurkkaan.

Kotimatka muistuttaa zombiemaista yökävelyllä.

Kun jalat ja puhe eivät enää kulje, kuitataan tilanne tyhjentävästi: ei se ollut minun syyni.

Liikenteestä ei viitsi edes aloittaa. Sitä taistelua soditaan jatkuvasti lukuisilla eri foorumeilla, vaikka harvassa ovat kadut, joilla liikkuminen on tukalaa.

Oma surkuhupaisa joukkonsa ovat reviiritietoiset kerrostalokyylät, jotka puolustavat olematonta reviiriään.

Oma suosikkimuistoni on kerta, jolloin naapurin käppyrä soitti poliisit, koska pihakeinussa istui ihmisiä, jotka eivät olleet kerrostalon asukkeja.