Kolumnit

Mihin minun veroni valuvatkaan?

Verot ovat asia, jonka suomalainen ottaa henkilökohtaisesti. Polttoainetta, alkoholia ja työtä verotetaan liikaa. Milloin verovaroja käytetään turhan paljon yhteiskunnan elätteihin tai maatalouden tukiin. Puimme nyrkkiä kohti Arkadianmäkeä, kun verotuloja käytetään liian vähän teiden kunnossapitoon tai vanhustenhoitoon.

Harva kuitenkaan on tutkinut, mihin hänen maksamiaan veroja käytetään. Nyt kunnallisvaalien lähestyessä on hyvä aika tarkistaa, ovatko päättäjät tehneet työnsä. Mihin minun kovalla työllä ansaitsemastani palkasta riistetyt verot oikein päätyvät?

Internetissä on sivusto, verokuitti.fi, johon voi syöttää kuukausiansionsa. Suomalaisen keskiansio on noin 3 000 euroa kuussa. Suurin osa suomalaisista tosin ei yllä tällaisiin summiin, mutta käytetään pyöreää lukua hahmottamisen helpottamiseksi. Kolmesta tonnista maksat veroja vuodessa 6 744,36 euroa. Kone laskee, mitä valtio saa tällä summalla aikaan.

Aloitetaan suurimmasta. Sotilaallinen maanpuolustus, 338,59 euroa vuodessa. Melko paljon, joten ilmankos Puolustusvoimien menoja ollaan karsimassa. Veteraaneja sentään muistetaan kiittää 29,54 eurolla. Vertailun vuoksi, kolmen tonnin kuukausipalkasta tuetaan siviilipalvelusta 0,78 eurolla vuodessa.

Entäs ne tiet, jotka ovat aina lommoilla? Liikenneverkon ylläpitoon uppoaa yhteensä 231,22 perusveronmaksajan euroa. Tästä reilu puolet menee perusväylänpitoon ja esimerkiksi länsimetron rakentamiseen vajaa viisi euroa vuodessa. Määrät tuntuvat suurilta, kun niitä vertaa poliisitoimeen, johon veroja kilahtaa 97,87 euroa. On siis tärkeämpää nähdä tiellä tiejyrä kuin poliisiauto.

Seuraavaksi päästään sosiaalitukiin, jotka revitään työtätekevän kansan pussista. Esimerkkihenkilömme tukee opintotuen kautta opiskelijoiden hulivilielämää noin 130 eurolla vuodessa ja työttömien lorvimista yli 303 eurolla vuodessa. Maahanmuuttajia hyysätään alle 12 eurolla vuodessa

Entä lapsiperheet ja sairaat, jotka todella tarvitsevat tukeamme? Lapsilisän verokuitti sentään on vähän yli 200 euroa vuodessa. Lastensuojeluyksiköiden toimintaan ja valtion mielisairaaloille tipahtaa vain kahdeksan senttiä kummallekin.

Mitenkäs aikamme polttavat kysymykset, nuorison syrjäytyminen ja ympäristönsuojelu? Ensimmäiseen irtoaa vajaat kaksi ja puoli euroa vuodessa. Kaikenlaiseen ympäristönsuojeluun puolestaan kuluu 16,63 euroa. Tästä summasta bioenergiantuotannon avustukset, kuten ne saamarin tuulivoimalat ja umpeen kasvavan Itämeren suojelu nielevät niin vähän, että 3 000 euron kuukausipalkkaa saavan verokuitissa summa jää 0,00 euroon.

Tämän kaiken ylläpitoon on otettu myös lainaa. Valtionvelan korkoja lyhennetään 298,57 euroa per vuosi.

Jotta tämänkin kolumnin julkaiseminen helpottuisi, tukee peruspalkansaajan sanomalehdistöä seitsemällä sentillä vuodessa.