Kolumnit

Minä niin tykkään, kun kunnallispoliitikko jaksaa olla aloitteellinen

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Minä niin tykkään valtuustoaloitteista. Oikeasti, sarvitta ja hampaitta.

Ensi tammikuun 19. päivänä Hämeenlinnan kaupungin ja kaupunkilaisten lipputangoissa liehuvat siniristiliput valtuutettujen aloiteoikeuden kunniaksi.

No, oikeasti lipuilla juhlistetaan kaupungin syntymäpäivää. Mutta samalla kunniaa saa kunnallispoliitikkojen vapaa aloiteoikeus.

Antti Ahosen (kok.) aloitteen alueellisesta, vuotuisesta liputuspäivästä koko kaupungin alueella allekirjoitti helmikuussa 23 muuta kaupunginvaltuutettua, ja alkusyksystä ehdotus meni läpi kaupungin luottamuselimissä.

 

Miksikö niin tykkään valtuustoaloitteista?

Yksinkertaisin perustelu liittyy työhön, eli paikallisten päättäjien edesottamusten seuraamiseen ja raportoimiseen.

Kun valtuutettu panee aloitteensa vireille, useimmissa tapauksissa hän on tehnyt huolellisen pohjatyön. Kirjallisesta tekstistä ilmenee hyvin selkeästi, mitä ehdotetaan ja miksi, eli mitä tavoitellaan.

Kaukana on valtuuston kokouksen jaarittelu, jahkailu – puhuminen asian ja kanssavaltuutettujen ohi sekä varatun ajan yli.

 

Ylevämpi perustelu on se, että toisin kuin ilmeisesti monet luulevat, huolella tehdyillä ja oikein ajoitetuilla aloitteilla on oikeasti merkitystä osana kunnallista päätöksentekoa ja jopa asukkaiden edunvalvontaa.

Jotta asioita nousee päätettäviksi ja ne etenevät, ei aina kannata eikä saa jäädä odottamaan virkakoneiston myllyn jauhamista saati suurellisen strategian jalkautumista – se kun hoiperehtii herkästi sinne tänne: askel eteen, kaksi taakse, kolme sivulle.

Liputusesimerkkiä ei pidä ymmärtää väärin. Joo joo, helppohan tuollaisia aloitteita on tehdä ja helppohan noiden on mennä läpi, kun ei vastustaakaan kukaan tohdi.

Aloiteasetta on käytetty myös tömäkästi, isoihinkin asioihin.

 

Hiljattain äänestettiin viimeiseen vaiheeseen asti kristillisten aloitteesta, joka vaati toimenpideohjelmaa lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.

Selvitettävinä ovat esimerkiksi vasemmistoliiton aloite kaupungin eri osien elinvoiman lisäämisestä ja perussuomalaisten vaatimus lähipalvelujen turvaamisesta pitäjissä ja koko kantakaupungissa. Myös hävikkiruuan hyödyntäminen entistä paremmin vähävaraisten ruuan jakelussa voi edetä, vihreiden aloitteesta.

Läpi ovat menneet esimerkiksi koululais- ja päiväkotiryhmien maksuttomat bussikyydit (kaikkien valtuustoryhmien aloite!), esteettömyyden parantaminen (demareiden aloite ja toinen, kaikkien valtuustoryhmien aloite) ja Ahveniston kuntoportaat (demareiden ja kuntalaisen aloite).

 

Vuoden 2018 lokakuusta lähtien Hämeenlinnassa on ollut 37 valtuustoaloitetta, jotka on joko jätetty uusina tai joiden käsittely on saatu päätökseen.

Määrä on hyvä – siinäkin mielessä, ettei tuo vielä kohtuuttomasti asiantuntijoita työllistä. Etenkin kun tuloksiakin välillä tulee.

Eikä ”tulos” ole aina vain sitä, että aloite toteutuu sellaisenaan. Joskus onkin vaikea päätellä, mikä osa aloitteesta lopulta toteutui.

 

Vain noin puolet aloitteista on saanut selvän ”ei” vastauksen. Usein syynä on rahan puute.

Joka tapauksessa vastuulliset viranhaltijat joutuvat selvittämään aloitteen nostaman asian juurta jaksain.

”Sinällään hyvä aloite, mutta…” -vastaus voi sisältää tärkeää tietoa. Tämä lisää niin valtuutettujen kuin valmistelijoidenkin ymmärrystä joskus hyvinkin laajoista asioista. Parhaimmillaan yhteisymmärrystä.

Toki aloitteiden teko on myös politiikan tekoa. Vaikea tuotakaan on huonossa valossa nähdä. Poliitikon tuleekin ajaa tärkeäksi katsomiaan asioita kaikin kuntalain suomin keinoin.

Päivän lehti

22.10.2020

Fingerpori

comic