Kolumnit

Minä pidän vaaleista!

Pitäisi kai olla huolissaan tummista pilvistä kansanvallan yllä, mutta minä pidän vaaleista.

Alkaa näyttää siltä, että ensimmäiset maakuntavaalitkin siirtyvät ensi vuoden alkupuolelle, eduskunta- ja europarlamenttivaalien seuraksi. Pelko nostaa päätään: alkaako kansa hokea ”EVVK, ei vois vähempi kiinnostaa”?

Vaalisumasta puhuvat. Mutta eihän kolmesta vaalitukista vielä sumaksi ole, seisovaksi ainakaan. Kansanvallan koski on myös mutkissaan ja kapeikoissaan niin vuolas, että kyllä siihen tuo määrä demokratian raaka-ainetta mahtuu.

Kaukana ei olla ylemmyydentuntoisesta paapomisesta. Tämä metsäkansa on muka niin tyhmää, ettei se savotasta kunnialla selviä.

Jos jokin tukkilaistermi pitää valita, niin olkoon se erottelu: samassa sumassa sekaisin uitettu puutavara erotellaan laadun ja omistajan mukaan.

Valtakunnasta löytyy vielä riittävästi niitä, joilla on koeteltu kansalaiskunto ja teräväpiikkinen uittokeksi. Oma ehdokas hilataan kuiville ja tukin päähän isketään leima: EVVK – ehdokkaan valitsen vaikka kolmesti.

Kaikki kolme vaalia ovat tärkeitä ja erilaisia. Sen selväksi tekeminen on eniten viestinnällinen ongelma.

Jos jotkut uuvahtavat ja jäävät kämpille nukkumaan, valinta se on sekin. Kyllä demokratia sen kestää. Nykyään ymmärretään, että on muitakin tapoja olla osallinen yhteiskunnassa kuin äänestää.

Tautiluokitus ei tunne demokratiamyrkytystä. Miksi pelätään, että liika demokratia on kansanterveydellisesti haitallista?

Onko huoli demokratian oikeutuksen eli legitimiteetin lerpahtamisesta vain valepuku vakiintuneiden puolueiden omille vaalipaineille? Pelkääkö vaaliväsymyksestä puhuva, että loppuu oma virta, oma sanottava?

Mitä harvempi ”itsestäänselvä” kärkiehdokas jaksaa ehdolle kahdessa tai jopa kolmessa vaalissa, sen parempi edustukselliselle demokratialle sekä vallan ja vastuun jakautumiselle.

Mikä ongelma tässä on? Onhan se nyt ihanaa, että meillä on peräti kolmet vaalit, rehelliset vaalit, oikeat vaalit.

Yhdistelkää vaaleja miten lystäätte, ehdottakaa eurovaalien järjestämistä euroviisujen yhteydessä, ehdottakaa mitä vain, kunhan hoidatte homman. Pulinat pois, antakaa meidän äänestää rätkäytellä!

Päivän lehti

24.1.2020