Kolumnit

Ministeri Marin ja vastaamisen vaikeus

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Viime hallituksen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) oli politiikan yksinäinen outolintu, joka ei huolinut yhtäkään avustajaa. “Pernerin” uuttera muutoshalu ärsytti loputtomaan retoriseen tyhjäkäyntiin tottuneita kansanedustajia yli puoluerajojen. Ministerikollegatkin marisivat selän takana, ettei Berner osannut politiikka-nimisen joukkuelajin pelisääntöjä tai ainakaan välittänyt niistä tuon taivaallista.

Nyt asiat ovat taas raiteillaan. Kaikkien ministerien tueksi ja turvaksi on pestattu roppakaupalla avustajia, ja jokaisen vähänkin merkittävän uudistuksen tavoitehorisontti häämöttää kaukana tulevaisuudessa ja monituisten selvitysten takana. Hallitusohjelmaksi kasattiin ylipitkä kokoelma löysää tekstimassaa, jota eivät osaa tulkita täsmällisesti edes siitä neuvotelleet.

 

Bernerin seuraaja Sanna Marin (sd.) vaikuttaa edeltäjänsä vastakohdalta. Itsenäisestä sooloilusta tuskin on pelkoa. Ulospäin näyttää pikemminkin siltä, että ministeriä viedään kuin mätää kukkoa – ainakin juniin liittyvissä asioissa.

Kun tuore ministeri tuhosi Bernerin johdolla valmistellun raideliikenteen uudistuksen, informoitiin asiasta vain LVM:n niukalla tiedotteella, josta ei löytynyt ensimmäistäkään järjellistä perustetta tälle ratkaisulle.

Lomalta palattuani kyselin päätöksen taustoja ministeriöstä. Kun valkeni, mitä tarkkaan ottaen olin selvittelemässä, jo alustavasti sovittu virkamieshaastattelu peruttiin. LVM:n viestintäjohtaja meilasi, että aihetta kommentoi tässä vaiheessa vain ministeri Marin. Marin ei kuitenkaan antanut haastattelua.

Kirjoitin asiakokonaisuudesta viime perjantain Hämeen Sanomiin. Marin ei edelleenkään antanut haastattelua. Ei, vaikka sattui vierailemaan juuri samana päivänä täällä Hämeenlinnassa. Ei, vaikka juttuni oli luettu tuoreeltaan tarkasti myös LVM:ssä. Ei, vaikka itse asia suorastaan huusi vastuuministerin vastauksia. Avustajansa välityksellä hän lupasi ensin vastailla kysymyksiini sähköpostitse, mutta kun olin lähettänyt ne, ei ministerillä enää ollutkaan aikaa vastata.

 

Kuvitteleeko joku hankalien kysymysten katoavan sillä, ettei niihin vastaa? Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä hallituksen tyyliin? En muista koskaan aiemmin törmänneeni moiseen pakoiluun.

Tässä ilmainen vinkki nykyisille ministereille: Ei näin. Isoista asioista vaikeneminen ei todellakaan ole kultaa, ei moraalisesti muttei myöskään taktisesti. Ei enää vuonna 2019.